Siivouspäivä oli ja meni. Mutta ei tule uudestaan tähän talouteen!

Ihan helvetillinen homma niiden tavaroiden siivoaminen ja järjestäminen ja pakkaaminen ja kantaminen ja purkaminen ja levittäminen ja ripustaminen – ja sama kolmen tunnin kuluttua toisin päin. Myyminen sen sijaan ei ollut mikään ylivoimainen jobi. Muutaman tunnin aikana kaupaksi kävivät kaivon pumppu ja klaffituolit, lasten sukset ja lasisetti sekä taulunkehykset ja yhdet kengät. Tuntipalkoille ei tässä siis päästy.

Hyvää sen sijaan oli se, että vintti on nyt tyhjennetty tavaroista, joita sinne oli kertynyt vain kahden vuoden aikana. Osa tavaroista oli vielä laatikoissa edellisestä muutosta, osa entisen perhe-elämän peruja, osa mummonmökin aarteistoa – ja osa ihan itse ihan turhaan hamstrattua! Seuraava haaste onkin löytää sijoituspaikka tavaralle, jota itse en tarvitse enkä halua mutta joka on liian hyväkuntoista hävitettäväksi.

Toinen hyvä asia siivouspäivässä oli se, että rahan toivossa pakottauduin sosiaaliseksi ja juttelin ohikulkijoiden kanssa. Puhuin ihmisille, jotka asuvat alueella mutta joita en ollut ennen tavannut. Keskustelin järkeviä niiden äitien kanssa, joita aamulla moikkaan tarhan pihalla. Rapsutin naapurin naapurin koiraa. Sain kuulla, että meidän kadun päästä suunnitellaan purettavaksi yhtä taloa uudemman lukaalin tieltä. Höpöttämisestä ei myyntityössä* ollut mitään apua, mutta sain tietää asioita ja tutustuin ihmisiin. Huonomminkin olisi voinut aikansa viettää.

* Jos myy kotiviiniämpäreitä, myyntipuhetta ei kannata aloittaa: ”Oletko juoppo vai haluaisitko vahvoja tynnyreitä esim. kesäkenkien säilytykseen?”