Ennen:
Jälkeen:
Kylläpä sokkeli huutaa maalia!
Talon eteläseinä on kurjassa kunnossa: Maali on vuosien saatossa mm. lohkeillut, liuskottunut ja hilseillyt.
Tavoitteena on tänä kesänä saada eteläseinä maalattua. Muita suuntia ei ole aurinko syönyt yhtä pahasti, joten niiden kanssa voi venyttää maalausta jonkin aikaa.
Kaupasta ostetun neulepaidan elinkaari on rajallinen: Villavaatteilla on tunnetusti tapana sikistyä kaapissa. Ja jos ne eivät pienene itsestään, niin ne voi pestä pilalle. Tai ainakin kyljet nukkaantuvat ja kainalot vanuttuvat.
Kun paita on aikuisen käytössä tullut tiensä päähän, siitä voi tehdä lapselle sopivan. ”Tein” viikonloppuna lapselle kaksi uutta villapaitaa omista vanhoistani, jotka olin itse pessyt liian kuumassa lievästi huopuneiksi, liian tiiviiksi ja ehdottoman tiukoiksi.
Klassinen T-malli toimii aina:
Nämä kolme suorakaiteen muotoista kappaletta yhdistetään: hihat kiinni vartaloon sik sak ja suit sait. Ja sitten sivusaumat yhtä kyytiä hihansuusta helmaan. Valmis!
Jos käytössä ei ole saumuria, voi neulosta ommella tavallisella ompelukoneella. Leveä siksak käy, jos erityisiä joustinneuleita masiinassa ole.
Ei, en tarkoita työmiehen moraalia vaan viittaan lattiakaivoon.
Vessan lattiassa on viemäriputkeen vanha liityntä, joka ei ole käytössä. Putken suuta ei ole mitenkään tulpattu. Jostain luin, että kun lattiakaivon pintaan kaataa ohuen kerroksen ruokaöljyä, hajulukko ei kuivu.
Eipä tosiaan kuivu, mutta en voi suositella. Öljykerros suorastaan imee roskat itseensä ja yhdistelmä muuttuu kylmässä vedessä tahman ja mönjän välimuodoksi. Sitä onkin kiva nostella pinnasta, jotta edes pääsee kaatamaan viemäriin tukoksen liuottavaa kodin putkimiestä.
Kiitos kemianteollisuudelle kotikäyttöisistä syövyttävistä liuoksista. Ja kumi- ja muoviteollisuudelle kertakäyttöisistä taloushanskoista.
Pihasauna on kuulemma tontin ensimmäinen rakennus, ja sen se on näköinenkin. Viime kesänä kaadoin seinään kiinni kasvaneen spirean, lahjoitin seinustan rehottavat liljat työkaverille ja korjautin oven lahonneet paneelit. Tänä kesänä uusittiin rakennuksen huopakatto, mikä edellytti yleisiä raivaustöitä saunan takana.
Ja kun roina saatiin rakennuksen ympäriltä pois, oli maisemointia mahdollista jatkaa. Siinä, missä ennen oli kukkamaa kivijalassa kiinni, on nyt rakennuksesta poispäin viettävä tiilikaistale.
Oven edestä kaivettiin pois aikanaan suoraan maahan valettu betonikynnys. Kuoppa täytettiin hiekalla, eristettiin oven kohdasta muovilla ja päälle ladottiin tiiliä. Ovensuun lahonnut kynnyspuu heitettiin pesään menevien pinoon ja tilalle tehtiin uusi kynnys puusta ja metallilistasta.
Myös saunan päädystä poistettiin ylimääräinen kasvillisuus ja humuskerros. Eli revittiin nokkosia ja elämänlankoja kivien seasta, puolikompostoituneesta ja puolimultaisesta maasta. Kallistus tehtiin siinäkin rakennuksesta poispäin ja niin että alin hirsikerros ei enää ollut maan alla. Osa hirrestä oli jo ns. heikossa hapessa, mutta nyt se ei ainakaan lahoa, kun saa ilmaa. Sokkelin viereen ladottiin kiviä, jotta multakerros ja kasvillisuus eivät ihan heti leviäisi takaisin seinään kiinni.
Saunan sokkelin viereen tulee vielä virallinen suojakangas- ja hiekkapeti tiilien ja kivien alle, mutta tämäkin talvi mennään näin epävirallisella mallauksella ennen varsinaista pihasuunnitelman toteutusta.
P.S. Olisiko pitänyt aloittaa trendikkäästi ja jopa provosoivasti: Pihasauna kaipaa korjausta, koska ajan hammas.
Hankin lähes kaikki vaatteeni käytettyinä joko kirppareilta tai kavereilta, joko rahalla tai ilman. Säästö hinnassa tarkoittaa usein vähän työtä eli lahkeiden lyhentämistä, vyötärön kaventamista tai jotain muuta pientä korjausta. (Joskus joutuu tekemään alihankintaa Perkeleen orjatehtaassa eli vaihtamaan vetoketjua, mutta niitä löytöjä välttelen viimeiseen saakka.)
Nappien ompeleminen tai vaihtaminen on helppoa puuhaa, kun ottaa avuksi ompelukoneen. Ompeleeksi siksak, pistonpituus nollaan, leveys napinreikien mukaan ja kone käyntiin. Kun jättää riittävän pitkät langanpäät, on niiden pujottaminen nurjalle neulan avulla helppoa. Nurjalla vaan muutama umppari päihin ja saksilla ylimääräiset veks.
Tänä iltana vaihdoin yhteen kauluspaitaan kaikki napit, kun työkaverin trokaamasta paidasta puuttui muutama nappi eikä samanlaisia omista varastoista löytynyt. Paitaa oli näköjään aiemminkin korjailtu nappien kohdalta, mutta ei ollut käsiommel pitänyt, kun jäljellä oli vain solmumytty ja katkenneita langanpäitä.
Vaikka eihän koneelliseenkaan ompeleeseen voi aina luottaa.
Taas sataa. Ja kattoni vuotaa edelleen yhdestä kohdasta, jota on yritetty paikata jo useaan otteeseen: ensin asialla oli entinen mies, sitten kattofirma kahteen otteeseen, sitten rakennusalalla työskentelevä kaveri – ja edelleen tip tap tip tap tipetipe tip tap. Kävin juuri katon sisäpuolta tutkimassa taskulampun kanssa ja merkitsin vuotokohtia liidulla laudoitukseen. Kukahan yrittää paikkausta seuraavan kerran? (Ilmoittautumisia otetaan vastaan.)
Peltikaton tuntumassa vierähtikin sitten tovi. Vuotopaikka oli nopeasti nähty ja ympyröity, mutta purujen alta pilkottava Uusi Suomi syyskuulta 1931 vei aikaa. Tuolloin etusivulla uutisoitiin mm. jauhatuspakkolain eduskuntakäsittelystä, spriilaivan palosta, bolsevikkien sotalippukaupoista sekä suojeluskunnan ikämiespataljoonan valatilaisuudesta. Kakkossivun kauppatiedoista kävi ilmi, että syyskuun yhdellä viikolla oli Suomesta viety kananmunia 992 520 kpl ja että Helsingin lihamarkkinoilla tuotiin kauppaan mm. 1 584,5 nautaa, 1 835,5 lammasta, 1 055 sikaa ja 1 hevonen. Sosialiministeriön työasiainosaston kirjoilla oli 9 839 työtöntä. (Palvelusilmoituksissa paikan saa nais-diigelikoneen alistaja, joka osaa latoa.) Inkeroisten aseman kassakaappi oli räjäytetty dynamiitilla ja Savonlinnassa oli jäänyt kiinni röyhkeä murtovaras. Urheilusivuilla HJK yllätti ja hävisi vain 3-2. Sisäsivujen pikku-uutisissa mainitaan, että Pohjois-Kreikan maanjäristyksissä on tuhoutunut 250 taloa ja Hondurasin pyörremyrskyissä hukkunut toistasataa ihmistä.
Tässäpä mielenkiintoista iltalukemista – unohtuu vuotava katto.
Vahtilan Outi piti tänään Tammelassa Ali-Jaakkolan tilalla Euroopan rakennusperintöpäivien merkeissä avoimia ovia. Tilaa on kunnostettu uutta tehden ja vanhaa säilyttäen.
Vähän myöhästyttiin tapahtuman aloituksesta ja virallisista puheista, kun ajeltiin Hämeen härkätietä, jota riitti mutkille, kaarteille ja kurville. Maisema oli paljon mielenkiintoisempi kuin kymppitiellä, ja sitä tosiaan oli paljon enemmänkin.
Konehalli on rakennuksista uusin, vaikka seinissä on vanhaa, harmaata lautaa.
Seppämestari Pertti Virta paitsi takoi rautaa kertoi myös aineen ja ammatin historiasta.
Paikalla oli myös traktorikäyttöinen pärehöylä – julma peli!
Illansuussa suunnattiin kotiinpäin mahat täynnä makkaraa, lättyä, pillimehua, munkkia ja kahvia. Ja hyvin tankattuina valittiin suora tie mutkaisen maisemareitin sijaan. Toiset jäivät vielä tansseihin!
Lapsen kaveri oli koulun jälkeen meillä leikkimässä. Likat lähtivät hakemaan vintiltä nukenvaatteita, mutta tulivat takaisin musta läntti sukanpohjassa. Käytiin yhdessä tarkkailemassa tilannetta ja löydettiin lattialta syy sukan likaantumiseeen: puoliksi sulanut musta marja. – Kuka on käynyt täällä syömässä mustikoita? tivasin. – En ainakaan minä, kun olen täällä ensimmäistä kertaa, vastasi tytön tuore koulukaveri.
Syyllinen löytyikin kattoparrujen päältä. Harakka rapisteli lautojen lomassa ja lennähteli edes takaisin; eihän se päässyt ulos, kun olin laittanut ikkunat kovan sateen vuoksi kiinni. Ja ilmeisesti se oli lentänyt sisään jo toissapäivänä, kun akkunat olivat edellisen kerran levällään. Ja näköjään oli sitten tullut kakkahätä useamman kerran näiden parin päivän aikana.
Harakkaa ei saatu hätistettyä ulos kolmen metrin korkeudesta käsiä läpsyttämällä tai harjalla huitomalla. (Eikä harakan ääntä matkimalla, senkin tytöt kokeilivat.) Ei auttanut muu kuin avata ikkunat, poistua alakertaan ja toivoa lintujen muuttoliikkeen suuntautuvan ulospäin.
Mutta mitäs yhdestä harakasta, kun on isompiakin murheita katon alla. Konesaumattu peltikattonihan korjattiin ja maalattiin kesällä, ja ehdin jo iloita tiiviistä sateensuojasta. Reilu kuukausi sitten, kun oli valtava sadekuuro, havaitsin katossani edelleen vuotokohtia. Kävin tuolloin keskustelun kattofirman kanssa korjaus- ja maalaustöiden takuusta ja sainkin paikallistamani vuotokohdat kittautettua.
Nyt vettä tulee sisään siitä kohdasta, joka on korjattu kerran maalaustöiden yhteydessä ja paikattu toisen kerran saman kesän aikana. Ja nyt korjauksen tehnyt yritys on sitä mieltä, että he voivat tulla paikkaamaan kohtaa, kunhan maksan työstä.
Tässä kohdassa loppuu logiikkani. Olin sopinut urakkahinnan katon maalaamisesta ja tuntiveloituksen korjaustöistä. Korjaustöistä sovimme niin, että todennäköisimmät vuotokohdat paikataan ja tunneista sovitaan erikseen. Näin teimme: maksoin maalauksen ja maksoin korjaustyöhön käytetyistä tunneista. Odotin vedenpitävää kattoa.
Yritys taas on sitä mieltä, että vanhalle katolle ei voi antaa vuotamattomuustakuuta ja että kattoani voi korjailla vain tuntitöinä uusien vuotokohtien ilmaannuttua.
Jos katto vuotaisi jostain uudesta kohdasta, ottaisin lusikan ts. puhelimen kauniiseen käteen ja pyytäisin miehet katolle kittaushommiin osoittaen täsmällisen paikan, jota ei vielä yli 80-vuotiaassa katossa ole korjattu. Mutta kun katto vuotaa paikasta, jota on korjattu jo kaksi kertaa, ei paljon houkuttele tilata samoja miehiä yrittämään paikkausta uudestaan. Ymmärrän sen, että tämänikäiselle katolle ei kevyillä korjaustöillä anneta täydellistä tiiviystakuuta ajasta iäisyyteen, mutta sitä en ymmärrä, että yhtä ja samaa vuotokohtaa ei saada tiiviiksi kahdellakaan yrittämällä.
Nukun nyt yön yli. Aamulla toivottavasti harakka on hävinnyt ja sade lakannut. Sitten voin alkaa miettiä, mistä saan katolle korjaajan.
Pohjatöiden jälkeen pääsin maalaamaan karmeja.
Aloittelin jo eilen illalla ja jatkoin tänään töistä päästyäni. Note to self: älä maalaa auringon laskettua äläkä myöskään ala hioa vastamaalatun karmin viereistä karmia – huomaat virheesi seuraavana päivänä.
Vähän oikaisin enkä alkanut tasoitella koloja paitsi missä lasituskitti puuttui kokonaan. Maalasin karmit ja puitteet kahteen kertaan. Otin tähän Unica Akvaa, koska se on vesiohenteinen ja käy sekä ulos että sisään. Maali ei onneksi haise ja se kuivuu nopeasti, mutta ikkunoita käsitellessään huomaa, että pinta tuntuu pehmeältä. Lopullinen kuivuminen kestää jopa kuukauden.
Yksi keittiön ikkuna on nyt käsitelty riittävästi (ei hienosti) mahdollisia paikkauksia lukuun ottamatta. Koko ikkunan mitat ovat 100×150 cm: alla kaksi korkeaa ja päällä kaksi matalaa ruutua, tuplat. Karmit kanssa. Keittiössä on vielä toinenkin ikkuna. Toisessa makuuhuoneessa on kaksi samanlaista ikkunaa. Toisessa makkarissa vain yksi, mutta siinä on vierekkäin kolmet ruudut (140×155 cm). Olkkarissa on yksi kolmen ruudun ja yksi kahden ruudun ikkuna.
Ei varmaan kannata laittaa sivellintä muovipussiin seuraavaa ikkunaa odottamaan.
Sairio 