Kirjoittaja: lottalinko

by

Värillä ja valolla voi sisustaa

Kantolan Pintavärissä pidettiin tänään sisustusiltaa. Kuulimme sisustuksen merkityksestä kodin toimivuuteen, värien osuudesta viihtyisyyteen ja valon vaikutuksesta tunnelman luojana. Mikä pimeänä, sateisena syysiltana parempaa ohjelmaa?

”Sisustuksen voi tehdä väreillä, ja maalaaminen on halpaa”, totesi sisustusarkkitehti Leena Carelse ja laittoi käyntiin kuvasarjan maalarinvalkoisesta ja sen vaihtoehdoista. Entisenä Tikkurilan toimihenkilönä olin aivan samaa mieltä – ja koetin näyttää siltä kuin en olisi juuri ostanut viittä rullaa tapettia, paikalla kun oli myös Maalilinjan edustus ja mm. pitsimaalauksen työnäytös. Tarja lupasi olla puhumatta niistä tapeteista mitään, kun sanoin käyttäväni ne joululahjojen paketointiin.

Valaistuksen ei tarvitse olla on/off

Carelse puhui värien lisäksi myös valosta.

  • Valolla pystyy rakentamaan erilaisia tiloja ja tunnelmia, kunhan ulottaa ajattelunsa keskelle kattoa sijoitettavasta plafondista pidemmälle.
  • Hyvä yleisvalo tarvitsee kaverikseen kohdevaloja ja kerroksia.
  • Valaisimia on erilaisia, ja valoja on erivärisiä ja -tehoisia: luonnonvalolamput sopivat työhuoneeseen mutta makuuhuoneeseen ne luovat liiaksi leikkaussalivaikutelman.
  • Valaistuksen kanssa täytyy muistaa myös käytännöllisyys ja sähköturvallisuus.
    (Ja juuri eilen ripustin pöytälampun johdostaan roikkumaan verhotankoon ylösalaisin ja seinää vasten nojaamaan.)
Kirjat ovat tällä hetkellä unohdettu sisustuksen osana, mutta Carelse veikkasi niiden vielä palaavan. Itse olen etujoukoissa tässä asiassa: olen tehnyt interaktiivisen sisustuselementin kattilankansitelineestä ja lukemattomista lehdistä.

Kiitos Pintavärille inspiroivasta illasta ja maistuvasta iltapalasta. (Tämä ei ole maksettu mainos, vaikka lasillisen Pommacia joinkin ja kaksi savulohirullaa söinkin.)

by

Kassikaupalla omenoita

Omenoita tulee. Ja niitä myös menee – kompostiin, käymissankoon, kattilaan, kuivuriin, kitaan…

Tänään keräsin taas muutaman päivän tauon jälkeen puun alle pudonneet omput. Suurin osa oli nokittuja ja kolhiintuneita, joten ne kippasin saunan taakse kasaan muiden seuraksi. Joukossa oli hyviäkin yksilöitä, jotka otin talteen ja laitoin laatikkoon pahvikerrosten väliin. Aion viedä ne vintille ja katsoa, kuinka pitkään säilyvät syömäkelpoisina.

Koria en ole punonut, mutta muut kassit ovat omaa tuotantoa. Yksi on tehty vahakangastilkuista, toinen tietysti kahvipusseista (karmea materiaali ommella) ja on kuvassa yksi virkattu verkkokassikin.

Onneksi kaupasta saa laukkuja, jotka joku on oikeasti suunnitellut.

by

Pullakisan jumbosija saatu sienipiirakalla

Työpaikalla vallitsee ankara pullakilvoittelu(*): yksi toisensa jälkeen tuo kahvipöytään ”jotain pientä”. Kenellä on ollut viikonloppuna vieraita, kuka on saanut jostain jotain jalostettavaa, joku on kokeillut muuten vaan uutta reseptiä, yhteen on iskenyt leipomisen tarve arki-iltana… Meillä syödään siis aika paljon herkkuja.

Ajattelin kantaa korteni kekoon minäkin. Olin ollut sienessä, ja saalis oli hyvä, suorastaan runsas. Samaan aikaan pihapuu notkui omenoita. Mikä sattuma ja suorastaan onni, että Viini-lehdessä oli resepti, joka yhdisti nämä kaksi asiaa!

Leivoin siis ’sillanrakentajan’, jonka vein seuraavana aamuna töihin.

Huonoa:

  • Ei varmaan ole yllätys, että se pohja oli tarttunut kiinni siihen s-nan silikonivuokaan, jota en aio käyttää enää ikinä.
  • Itse olin kyllä tyytyväinen lautaselta nappailemieni sienenriekaleiden, taikinaräpäleiden, omenamuhjun ja juustoklönttien yhdistelmään, mutta kukaan muu ei.
Hyvää:
  • Onneksi minulla on diplomaattisia työkavereita. Yksi sanoi, ettei koskaan syö sieniä. Toinen totesi, että onpa voimakkaan makuista ja kysyi, haluaisinko syödä hänenkin palasensa. Kolmannella oli aamiaiseksi jogurttia.
  • Onneksi minulla alkoi kokous, jotta saatoin paeta kahvihuoneesta ennen kuin sinne tuli enempää totaalikieltäytyjiä.
  • Onneksi kahvihuoneessa ei ollut ketään, kun luikin iltapäivällä hakemaan lähes kokonaisen sieni-omenapiirakkani jääkaapista.
  • Onneksi äiti tuli illalla kylään ja kehui leipomustani oikein hyvän makuiseksi.
  • Onneksi otti vielä toisenkin palasen.
(*) Kukaan ei ole toistaiseksi ylittänyt sitä yhtä harjoittelijaa, joka toi lähtöpullikseen mansikkaleivokset. Ostetut!
by

Verhotangon paluu

Kun kuistin luomuverhot vaihtuivat, tuli sisälläkin into sisustamiseen. Lahjaksi tullut hieno taidekangas muutti ikkunan edestä sängyn päätyyn ja sai seurakseen takakannen Tampereen nykytaiteen museon 20-vuotisjuhlakatalogista. (Samalla peittyi nuhraantunut ja repeytynyt tapettikin.)

Olin oppinut läksyni edellisestä verhotangon ripustuksesta: otin kaksi naulaa, löin ne seinään ja ripustin tangon niiden väliin.

by

Lokakuisti

Lokakuu.

Taitaa olla syksy, ainakin kuistista päätellen. Aurinkoiset aamukahvit, hellekesän mehuhetket ja suojaisalla sohvalla makailut ovat menneen talven lumia.


Nyt on sivustavedettävä siirretty sisälle ja pöytä käännetty. Vihreiden verhon tilalla on punaista ja keltaista. Rapuvalot on ripustettu ja samovaari etsitty esille – glögikausi voi alkaa.

by

Täältä pesee ja linkoaa – omenoita

Kuvan omenat eivät liity tapaukseen.

Mulla on pihassa kaksi omenapuuta. Toinen tyyppiä punainen kaneli ja toinen antonofkanomainen talvilajike.

Koskapa puusta ei voi syödä suoraan kuin tietyn määrän, on prosessoitava muilla tavoilla. Monta pussillista kolhiintuneita ja muumioita on viety kaatikselle, hyvistä on tehty omenapaistosta aika monta kertaa – ja onhan mulla tietysti mehulinko. (Kenwoodin yleiskoneeseen liitettävä lisälaite on siitä hyvä, että torveen mahtuvat omenat kokonaisina.)

Empiirisen tutkimuksen eli ahkeran linkouksen jälkeen voin todeta, että talviomenoista tulee parempaa mehua kuin kaneleista. Antonofkassa hedelmäliha erottuu mehusta selkeästi ja paksun töhkän voi nostaa kauhalla kannusta pois. Kaneleissa taas lopputulos on tasaisempaa ja paksumpaa seosta, ja todennäköisesti terveellisempääkin, jos sen vaan saisi pullosta ulos.

Sitä seitsemän vanha vaan ihmettelee, että miten vihreistä omenoista voi tulla punaruskeaa mehua. Selittäisin hapettumisen, jos osaisin.

by

Sinappisilakat

Oli Pukutehtaan K-Marketissa taas silakkafileitä, joten puoli kiloa jäi kauppareissulla haaviin. Joskus niitä paistelenkin, mutta enemmän pruukaan tehdä sinappisilakoita:

  • Puoli kiloa silakkafileitä
  • 3 dl vettä
  • 1/2 dl etikkaa
  • 2 rkl merisuolaa

Pannaan fileet kulhoon, kaadetaan etikka-suolavesi päälle ja annetaan maustua muutama tunti.

  • 1 dl sinappia
  • 1 tl sokeria
  • 2 tl etikkaa
  • 3 rkl öljyä
  • loraus vettä
Otetaan silakat pois suolaliemestä ja ladotaan tölkkiin. Sekaan sinappiseos, kansi kiinni ja kunnon ravistelu. (Tärkeä vaihe on ’kansi kiinni’.) Maltetaan pari päivää ja syödään vasta sitten.
Ohje on alunperin Kakkosen Makupaloista, ja siinä silakat ladotaan kerroksittain hakatun tillin kanssa. Itse en sitä käytä, kun sitä ei koskaan satu kotona olemaan.
by

Pyykkipussista sienikassi

Sieniraporttiin vielä välineurheilua: onneksi oli taskussa pieni sienikassi, koppa kun täyttyi ’turhan’ nopeasti.

Tämä on tehty pikkupyykkipussista, pussilakanan suikaleesta, leveästä kanttinauhasta ja pyöreästä kengännauhasta. Osastoja on kaksi, jotta alimmaiset sienet eivät täysin liiskaannu, ja verkon läpi pääsee ilma kulkemaan paremmin kuin muovikassissa. Hihna on sen mittainen, että kassin saa kaulaan, ja kengännauhoilla kiristetään suu, ettei saalis pyöri pitkin auton tronkkia kotiinkuljetuksen aikana.

by

Puut liiteriin

Minulla on ihania ystäviä: olen saanut kahdelta porukalta tupaantuliaislahjaksi lastin halkoja. Kovat koivuklapit ovat sovussa purettujen sisäseinien kanssa, kummatkin tosin omissa pinoissaan.

Puuta oletettavasti kuluu, sillä lämmitän kakluunia, pönttöuunia ja puuhellaa. (Ja testaan palovaroitinten toimintaa.)

Taloni on muuten sähkölämmitteinen. Ja tänään on aloitettu ilmalämpöpumpun asennus.

 

 

by

Meni melkein kuin Strömsössä

Ei se työkavereiden tupatarkastus kovin hyvin alkanut: olin juuri ja juuri ehtinyt hakea likan tarhasta ja ottaa ruokatarvikkeet jääkaapista, kun kello oli jo melkein sovittu aika. Vettäkin satoi. Hellaan piti laittaa tuli ja samaan aikaan valmistella ruusukaalit keittämistä varten – päätin suorittaa nämä kaksi samaan aikaan ja keittiön vastakkaisilla puolilla.

Kun vieraat sitten saapuivat, olin juuri saanut huutavan palohälyttimen katosta irti mutta en ollut ehtinyt avata ikkunoita.

Tilanne kyllä lähti siitä kohentumaan: yksi otti ruusukaalit tehtäväkseen, kaksi lähti availemaan ikkunoita, minä jatkoin tulen sytyttämistä ja yksi ihaili asiaankuuluvasti puuhellaa ja sen mustaa kylkeä. What are friends for?

Savun hälvettyä emme tarkistaneet kytkentöjä vaan laitoimme yhdessä ruokaa, lämmintä ruusukaalisalaattia ja omenapaistosta vaniljakastikkeen kanssa. Työasioista emme puhuneet lainkaan eli ilta oli loppujen lopuksi oikein onnistunut. Melkein kuin Strömsössä.