Tom yum -kalapullat

Herkkusuuystävä oli kylässä. Sen kunniaksi parasta pakkasesta: vuoden vanhaa haukea ja tarjouskirjolohen peräpää.

Surrutettiin kalat pienemmäksi yleiskoneella ja sekoitettiin joukkoon tom yum -tahnaa reilulla kädellä. Maustettiin kalataikina tietysti kalakastikkeella ja varmuuden vuoksi vielä valkosipulilla. Paistettiin voissa kummaltakin puolelta.

Syötiin myös chilillä maustettuja ja smetanalla sidottuja, sipulin kanssa pannussa paistettuja suppilovahveroita.

Kalan ja sienen kaverina oli perunaa. Viipaleet uppopaistetettiin öljyssä ja maustettiin suolalla – taffelit kalpenivat. Ja ravintoterapeutit.

Puin puun

Hämeestä päivää. Jos olisin aloittanut ajoissa, olisin ehtinyt joko Ruttopuistoon tai ainakin saamaan räsymaton loppuun.

 

Kaunohaaste vastaanotettu

Toukokuun tyttö heitti taannoin ilmoille kaunokirjoitushaasteen. (Myönnettävä on, että käsin ei kirjoita yhtä nopeasti kuin koneella – haaste on kaksi viikkoa vanha.) Olen itsekin pohtinut uusia tyyppikirjaimia: mikä merkitys käsin kirjoitetulla on nykymaailmassa?

 

Lämmityskausi alkoi

Satoi varmaan koko yön. Aamulla ikkunat olivat huurussa alareunoistaan ja mittari näytti hädin tuskin kymmentä astetta: päätin käynnistää lämmityskauden ja ilmalämpöpumpun. Tuli sitten samalla puhdistettua viime talven pölystä ne suodattimetkin – huh, mikä mattapinta! Siinä olisi yhdelle jos toisellekin linnulle hyvät pehmusteet pesään. (Olisi pitänyt hoitaa puhdistus keväällä parhaaseen pesänrakennusaikaan.)

Ensi yöksi on uhkailtu hallalla. Ja vasta lauantaina oltiin rannassa uinti- ja eväsretkellä noin kolme tuntia.

Glittertatska ei kaduta

image

Tänä kesänä kiinnitin rannoilla huomioni ihmisten tatiointeihin: niitä on valtavasti. Ja niitä on valtavia: kolibri nilkassa on ihan passé. Nyt pitää olla tulisilmäinen belsebuubi lapaluusta toiseen ja mielellään vielä etukautta.

Me hyppäsimme lasten kanssa trendin harjalle  kimalletatuoinneilla. Otsaan liimattu turkoosi tiara ei kaduta seuraavana päivänä, sen kun voi nypätä helposti irti ja vielä siirtää kaverin käteen. Ja kämmenselän kuvat voi panna vaikka peiliin odottamaan iltapesun ajaksi.

Halkopalkinto

Äitini osallistui viime viikonlopun Elomessuilla Ainan arvontaan, jossa oli palkintoina motti halkoja. Pitihän se arvata, että kerrostalossa asuva ihminen saa yhden palkinnoista!

Halot toimitettiinkin tänään mun pihaani. Renkolainen Erkki Jaalama kävi kippaamassa kuorma-autonsa perästä laatikollisen kivasti kolahtelevia, kuivia koivuklapeja ajotielle.

Kiitos äiti, kiitos Erkki, kiitos Aina: talvi tulee ja klapia menee. Mutta ensin heitellään jokunen pesällinen vielä kesäiseen pihasaunaan!

Poimuriporukka vs. käsinkerääjät

Meitä on tunnetusti moneen junaan ja moneen metsään. Näin marja-aikaan ihmisistä on havaittavissa kolmea lajia:

  1. tehopoimijat
  2. fiilistelijät
  3. laiskottelijat.

Tehopoimijat eli fanaatikot omistavat useita marjaämpäreitä ja vähintään yhden poimurin. He lähtevät metsään suunnitellusti heti aamusta ja palaavat vasta iltahämärissä, jolloin ryhtyvät perkaamaan saalistaan. Sama toistuu sään ja ajan salliessa niin kauan kun metsässä on musti-, puolu- tai karpaloita. Tehopoimijoilla on arkkupakastimet ja he syövät talvisin kaurapuuron kanssa vitamiinipitoisia mustikoitaan,  maksalaatikon tai verilätyn kanssa sokeroimatonta puolukkasurvostaan ja kahvin kanssa uunituoreita marjapiirakoitaan.

Fiilistelijät keräävät marjansa käsin eli yksitellen, sillä he inhoavat perkausurakkaa metsästä päästyään. Siinä missä poimuriporukka käy välillä hakemassa auton perästä uusia ämpäreitä täytettäväksi, käsinkerääjät kykkivät yhdessä ja samassa kohdassa, nappailevat varvusta marjoja yhdellä kädellä ja huiskivat hyttysiä toisella. Välillä otetaan kuva Marjasta tai Tertusta – poimimistahti on niin hidas, että jokaiselle mustikalle ehditään antaa nimi. Autolla käydään juomassa kahvit ja syömässä eväät ja kun se on tehty, lähdetään kotiin.

Laiskamadot eivät raahaudu metsään vaan ulkoistavat keruun ulkomaalaisille,  myynnin jobbareille ja ostamisen muille.

Pärnun ranta on köyhän Kreikka

Lähdettiin vajaan viikon rantalomalle Pärnuun. Ihan viittä päivää biitsiä ei sateen vuoksi saatu, mutta laatu korvasi määrän:

Hiekka on käsittämättömän hienoa, ja sitä löytyy läpsyistä vielä ensi kesänäkin.

Veden ja hiekan lisäksi tarjolla on ravintolaa, kahvilaa, kauppaa – ja pankkiautomaatti.

Lapset, lapsat ja ämpärit.

Rannalla on niin kuivaa kuin märkää huvia.

Välillä meri hymyilee, välillä ei.

Välillä bisnes kannattaa, välillä ei.

P.S. Otsikossa en ota kantaa euron vakauttamiseen sen paremmin kuin Etelä-Euroopan taloudelliseen tai poliittiseen tilanteeseen.

’Jounilta’ hyvät kyydit

Lähdettiin kylään Tolkkisiin. Entinen apukuskini ’Sirpa’ (nimi muutettu) oli muuttanut miehen kanssa Tampereelle, joten nyt piti selvittää reitti omin avuin.

Illalla katsoin Google-kartoista vaihtoehtoja ja painoin mieleeni ensimmäisen käännöksen Hyvinkää P:stä kohti Porvoota – siitä eteenpäin ajattelin selviäväni kylttien avulla.

Aamulla päätin kuitenkin ottaa etupenkille ’Jounin’ (nimi muutettu), jonka olin tuntenut vain pari kuukautta. En ollut koskaan aiemmin tehnyt työmatkoja pidempiä reissuja hänen kanssaan, mutta apu ja seura oli ollut tähän saakka mukavaa, joten päätin ottaa ja testata Jounin kartanlukua.

Vähän yksitoikkoinen seuralainenhan Jouni oli, mutta hän huomautti käännöksistä ja liikenneympyröistä poistumisista hyvissä ajoin, puhui selvästi eikä ollut moksiskaan ylimääräisistä tankkaus- eikä pissatauoista. Ylinopeudesta Jouni vähän piipitti, mutta siihen auttoi kaasujalan kevennys.

Vähän aloin epäillä, kun Hyvinkää P meni 120 kilometrin tuntinopeudella ohi, mutta päätin luottaa kartturiin, kun suunta kerran oli osapuilleen oikea. Muut autoilijat todennäköisesti vähän epäilivät, kun Jouni komensi todella tiukasti kääntymään oikealle, vaikka kyltit osoittivat Porvoon olevan edessäpäin. Takapenkki epäili ääneen, kun nopeus oli jossain tuntemattomassa taajamassa (olisiko ollut Kerava, Hyrylä vai Sipoo?) noin neljäkymppiä, ja matkaa oli sentään tehty jokunen aika! ”Koska ollaan perillä?” kysymykseen en pystynyt vastaamaan muuta kuin Jounin kertoman kellonajan 11.11.

Klo 11.11 olimme paikassa, joka näytti Tolkkisten telakalta. Tajusin, etten ollut kertonut Jounille täsmällistä osoitetta, kun olimme lähteneet kotipihasta matkaan ensimmäisen kerran yhdessä. ”Do I have to spell it out for you?” oli ensimmäinen harmistunut ajatukseni, mutta sitten ymmärsin, että juuri näin piti tehdä.

Paluumatka kivan kyläpäivän jälkeen tehtiinkin sitten ystävän ohjeilla Mäntsälän kautta, Jouni kun oli ihan lopussa aamupäivän ohjeistuksen jälkeen eikä puhua pukahtanut mitään.

Seuraavalla kerralla kyllä joko printtaan tai ymmärrän ajo-ohjeet etukäteen tai otan autoon laturin mukaan. Ja tiekartan.

Se on myöhästä nyt

Kyllä se on kesä jo elokuussa ohi. Ei enää aurinko paista lämpimästi ja rannan vedet viilenee. Kauniit kukkakimput on muisto vain. Läpsyn sijaan jalkaan saa vetää villasukan. Illat pimenee ja sade lyö kattoon. Kohta on joulu ja lahjat on ostamatta.

Mutta lomaa on vielä!