Ulkomailla on ammatteja, joita Suomessa ei ole.
Makuuhuoneen nurkassa on parin neliön alueella ollut aiemmin suihkutila. Emme itse ole sitä käyttäneet hygienian edistämiseen vaan muihin tarkoituksiin: vesiputket oli poikkaistu ja tulpattu, vesieristykset poistetty, tiiliseinä otettu esiin, yksi seinä peitetty kipsilevyllä, viemäriin vievä lattiakaivo poistettu ja tilalle tehty uusi puulattia. Tällaisenaan komeroa käytimme sekalaisten tavaroiden varastona, toimistona, ompeluhuoneena, vaatehuoneena…
Nyt kopin seinät purettiin ja lattia aukaistiin. Lautojen alla oli kuoppa, jonka kautta oli tutkittu talon rakenteita edellisen, keskenjääneen remonttirupeaman aikana. Koska homma oli jäänyt vakavaan vaiheeseen, oli tehty ns. kansi kiinni ja kuulemiin -ratkaisu: kuoppaan piikatut betonit ja käsillä olevaa styroksia ja lautakansi päälle.
Nyt tämä väliaikainen ratkaisu purettiin. Aukkoon valettiin pikabetonia, ja sen kuivuttua päälle laitetaan kerros lecapapuja, raudoitusverkko ja betonilaatta. Sen päälle täytyy valita sopiva lattiamateriaali.
Kyllä lähtee. Makuuhuoneen seinän sisäpinta nimittäin.
Hirren päälle on vuosikymmenten aikana tehty monta kerrosta.
Ensin pinkopahvi ja paperitapetti. Sitten reilun sentin paksuinen puukuitulevy, jonka päällä toinen tapetti ehkä 1950-60-luvulta. Ja tämän päällä 1990-luvun tapetti.
Hirret kuivat, kovat ja ehjät.
Käytiin illalla ajelemassa Ferrarilla. Ja Porschella. Sähköautokerhoon ajettiin Toyotalla.
Jukolassa on tiistaisin kuudesta kahdeksaan sähköautokerho. Muinaisen postin tiloihin on rakennettu pitkä neliraiteinen rata. Roolit ovat selvät ja tekemistä on kaikille: Kerhon ohjaaja auttaa tarvittaessa autojen kanssa ja valvoo kisakuria radalla. Lapset ajavat autoilla kilpaa, kovaa, lujaa, nopeasti ja ulos radalta. Aikuiset nostelevat autot takaisin uriin.
Testiolosuhteet: helmikuinen aamupäivä lounaishämäläisellä pellolla, pakkasta noin viisi astetta, tuuli kaakosta, pilvinen taivas, umpihanki
Testiryhmä: toimistotyöläinen ja konttorilotta
Testin suoritus: kaurapellon ylitys mäntymetsään, eväiden syönti ja paluu lähtöpaikalle
Testivarustus: talvivaatteet, lumikengät
Testiryhmä oli valmistautunut maaseudun talviviikonloppuun sekä suksilla että lumikengillä. Sukset osoittautuivat näissä olosuhteissa tarpeettomiksi, sillä latua ei ollut pellolle vedetty, ja kapeat hiihtosukset upposivat hankeen polveen saakka. Lumikengät puolestaan olivat olosuhteisiin omiaan:
Lumikengissä ei ole oikeaa tai vasenta paria, vaan sama malli käy koosta riippumatta kumpaankin jalkaan niin miehille kuin naisille. Lumikengillä kävellään aivan samalla tekniikalla kuin normaalistikin, joskin hangessa jalkoja täytyy nostella korkeammalle kuin tavallisesti. Tämän huomaa pidemmän matkan taivallettuaan: kävely on tehokkaampaa eli rasittavampaa kuin tavallisella taloudellisen askeleen taktiikalla. (Kengät itsessään ovat kevyet ja ne on helppo säätää oman jalan mukaisiksi.)
Testiryhmän havainnot:
– Lumikenkäily on hauskaa.
– Lumikenkäily on helppoa, mutta kysyy jonkin verran kuntoa.
– Lumikengillä pääsee helposti sinne, mihin tavallisilla tallukkailla ei ole asiaa.
– Lumikengillä voi kulkea paitsi hangessa myös metsässä tai auratulla tiellä; ne eivät estä tavallista kävelyä.
– Lumikengillä voi tehdä erinomaisest polkuja, joita pitkin retkeltä on helppo palata.
– Reppuun kannattaa laittaa varmasti vuotamaton termoskannu, ettei tarvitse laittaa kahvisia vaatteitaan pesuun taivalluksen päälle.
Väärin kävelty. Ei tarvitse liioitella jalan nostossa.
Oikein kävelty. Lumikengillä edetään ihan normaalisti.
**
Tämä testi on neljä vuotta vanha. Päivän Hämeen sanomissa mainostettiin lumikenkäretkeä Aulangon retkeilymajalta, mutta paikalla ei ollut muuta kuin viisi kiinnostutta kokeilijaa – ei retken vetäjää eikä lumikenkiä!
Ei saatu koko kerimäkeläistä piparkakkutaloa syötyä jouluna eikä sen jälkeenkään, vaikka urakkaporukkana oli sentään lapset ja niiden serkut.
Tehtiin siis erittäin mukaeltuja runebergintorttuja: tuli yksi kakku ilman mantelia ja vadelmaa. Noudatin Kinuskikissan sitruunaisen Runebergin kakun perusohjetta, mutta siihen tuli muutama muutos:
Kahta en vaihda
Irtopohjavuoka ja leivinpaperi ovat aivan ehdottomat leivonnassa. Jännitys tosin vähenee, kun ei tarvitse miettiä, A) irtoaako kakku vuoasta B) kokonaisena. Ulkopinta ei rypistetyn leivinpaperin kanssa ole yhtä sileä, mutta kakku on sentään yhtenä kappaleena kauneusvirheestä huolimatta. Tässä käytin pientä irtopohjavuokaa, jotta sain riittävän korkean leivonnaisen aikaiseksi ja peitin kakun paiston puolivälissä foliolla, jotta pinta ei tummenisi liikaa.
Ruoanlaitto lasten kanssa voi olla ihan kivaa puuhaa. Laadukkaan äiti-lapsi-hetken takaavat riittävän helpot reseptit (joihin on olemassa ainekset kaapissa), nopea valmistuminen (ettei kiinnostus herpaannu) ja maistuvat lopputulokset (jotta äidin ei tarvitse syödä moninkertaisia annoksia).
Tassulan iloisessa keittokirjassa (Mauri Kunnas, Keuruu 2012) on helppoja reseptejä ja kivoja kuvia. Eilen illalla selattiin kirjaa läpi ja päätettiin aamulla syödä Martan omenaista marjapuuroa. Päätettiin tehdä myös mansikkamannapuuroa ja maakrapupapukeittoa ja banaanileipiä ja hernemössödippiä ja kaalimaan vartijan salaattia ja… Yksi kerrallaan.
Se marjapuuro olisi muuten ollut leseistä, omenoista ja marjoista keitettyä puuroa. Mutta kun oli aamu, niin oikaisin vähän ja tein vain omenaisen kaurapuuron: vettä, suikaloitua omenaa, pikakaurahiutaleita ja sokeria. Omenat valitsin marjojen sijaan siksi, että kellarin talviomenat alkavat olla niin nahistuneita, että niitä ei juuri muuten kuin kypsennettyinä syö. Hyvää tuli.
Bonuksena niksi: Säilytä keittiön veitsilaatikossa laastareita, niin ne ovat kätevästi saatavilla heti tarvittaessa.
Ruoanlaitossa noudatan ”otetaan, mitä on” -periaatetta. Sunnuntaina otin, mitä oli ja tein feta-rucolapiirakan. (Jos olisi ollut pinaattia, olisin tehnyt feta-pinaattipiirakan.)
Sitten otin myös irtopohjavuo’an ja leivinpaperia ja lasillisen punaviiniä. (Sekin oli pussinjämiä muutaman viikon takaa.) Rypistelin leivinpaperin käsissäni pehmeäksi, jotta se asettui tasaisesti vuo’an reunojen mukaan. Painelin taikinan ohuelti pohjalle ja reunoille ja paistoin sitä 200-asteisessa uunissa kymmenen minuuttia. (Hyvänkin täytteen alla raa’aksi jäänyt taikina pilaa piiraan kuin piiraan.) Sitten kaadoin paistuneelle pohjalle täytteen (kermaviili, munat, feta ja rucola), minkä päälle ripottelin juustoraasteen. Panin piirakan takaisin uuniin paistumaan puoleksi tunniksi.
Sitten otettiin ja syötiin.
Ensin tarvitaan tietysti pakkasta. Sitten kun sitä on, voi tehdä jäälyhtyjä.
Bonus: voi myös ottaa talon nurkalta syksyllä tyhjentämättä jääneeseen vesitynnyriin jäätyneen lieriön ja kovertaa siihen reiän. Voi yrittää kairalla, jos sellainen talossa on. Jos ei ole, voi kiehuttaa vettä vedenkeittimellä ja hakea liiteristä metallisen istutuslapion, ja saakin illan vietettyä mukavasti raittiissa ilmassa.
Oli lauantaina runsaasti Sunnuntai-piparkakkutaikinaa. Rakennettiin siis talo.
Mutta lapset olivat vilpittömästi ihastuneita. Koska saadaan syödä?
Sairio 