Join aamulla pyhän kunniaksi pikakahvia.
Sitä vaan mietin, miten pikakahvi valmistetaan. Onko tehtaassa miljoonan litran pannu, jossa sumpit keitetään vai onko siellä miljoona moccamasteria, jotka pörisevät jatkuvalla syötöllä?
Ja kun se kahvi on keitetty, miten siitä haihdutetaan vesi pois? Annetaanko kahvin kiehua valmistusastiassa mönjäksi vai levitetäänkö se kuivumaan laakeaan astiaan?
Sara La Fountain ei täytä mun kriteerejäni uskottavasta kokista. En osaa tarkemmin analysoida, onko kyse siitä hatusta (josta se on näköjään luopunut) vai sen alla olevasta nätistä naamasta (joka edellä se tuntuu kokkiuttaan edistävän) vai siitä, että en ole havainnut sillä mitään erityistä fokusta (esim. 30 minute meals). Tulipa kuitenkin lauantaina sadetta pidellessä ja kakluunia vahtiessa katsottua ohjelmaa 24 Kitchen, jossa mimmi teki omena-raparperikakun.
M
ullahan niitä omenoita on, joten testasin samalla keikauskakkuperiaatteella omena-omenakakkua eli jätin reseptistä raparperin pois. Keikauskakku on siitä mukava leivonnainen, että onnistuessaan se on paitsi hyvän makuinen myös näyttävän näköinen. Jos omenat olisivat tasakokoisia ja leipuri jaksaisi tehdä symmetriset kuviot, niin tulos olisi aina parempi.
Mutta mainitsinko joskus jotain ruoan kuvaamisen haastavuudesta?
Suppilovahveroita voi tehdä vaikka mitä: kastiketta, muhennosta, lisuketta, keittoa. Jos ei laita heti ruuaksi, voi pakastaa, kuivata – tai hillota.
Tein juuri sunnuntaisen suppisretken saaliista marttojen mausteista suppilovahverohilloa. Sen verran muuttelin ohjetta, että maustepippurin sijaan panin keitokseen katajanmarjoja (kun ei kaapissa ollut maustepippuria) ja hillosokerin sijaan tavallista taloussokeria (kun ei kaapissa ollut hillosokeria). (Ja toinen sipuleista oli valkosipulin kynsi.) Muuten menin ohjeen mukaan, ja nyt odottelenkin hillon jäähtymistä ja makujen tasaantumista.
Yleisön ja omaksi riemuksi en ottanut kuvaa hillosta. Minkä tahansa ruuan onnistunut kuvaaminen on erittäin vaikeaa, ja mustanruskean mönjän herkulllisuuden välittäminen valokuvassa mission impossible.
Eivätkä sieniruoat lähtökohtaisestikaan ole kovin houkuttelevia: Kerran mulla oli töissä eväänä mustatorvisienikeittoa ja työkavereiden tiedustellessa mitä söin oli pakko sanoa ”Näköjään ripulia”. Mutta ne oli ne samat työkaverit, jotka tyrmäsivät sienipiiraani.
Olin tänään loppusykyisellä ja alkutalvisella sieniretkellä. Ei voi paremmin sunnuntaipäiväänsä viettää:
Työkaverin tyttö osallistui Junior Master Chef -kisaan ja voitti. Hyvä Erika!
Työkatsomon kannustus palkittiin tänään, kun Erika toi meille lounasta, kermaista tomaattikeittoa. Aiemmin olimme päässeet jo voittokakun makuun, kun tulokset paljastettiin, mutta tänään siis paikalle tuli myös Junior Master Chef itse. Tunnelma oli kuin nimmarikeikalla, kun paikalliset paparazzit panivat kamerat laulamaan.
Erika kertoi kokemuksiaan kisasta ja jutteli muutenkin ruuanlaitosta, joka on tällä hetkellä harrastus mutta tulevaisuudessa ehkä ammatti. Kisassa oli kuulemma mukavaa olla mukana, ja maineen, kunnian, palkintojen ja kokemuksien lisäksi matkaan tarttui uusia, hyviä ystäviä.
Tärkein tieto kuitenkin tässä:
Tomaattikeitossa oli valkosipulia ja sipulia freesattuna, tuoretta tomaattia kaltattuna ja freesattuna, tölkkitomaattia runkona ja kermaa pehmentäjänä. Mausteina mm. suolaa, sokeria, timjamia ja limettiä. Maistui!
P.S. Koulun pinaattikeitosta Erika ei juurikaan välitä.
Luojan kiitos – tai Estrellan – ihminen voi nyt ostaa sipsejä. Kaksi syytä: 1) on saatavilla viinietikan makuista herkkua, 2) on saatavilla 40 gramman pusseja.
Nyt voi ilman pelkoa ostaa pussin ja tyydyttää himonsa ilman että astuu tuhon tielle. 300 gramman jättipussi perjantai-illan iloksi kun aiheuttaa lauantaiaamuksi lähestulkoon yhtä rapean olon kuin baari-ilta pitkän kaavan mukaan. Cheers!
Viinipussi on siunaus ihmiskunnalle. Enkä nyt puhu ainoastaan kolmen litran pahviviinien kevydestä, kätevyydestä tai kannettavuudesta – saati sisällöstä – vaan itse muovipussista.
Kyllä, Kaupasta on mahdollista ostaa kolmen litran muovipusseja, joissa on hana. Ne on tarkoitettu kotiviinin pussitukseen mutta ne on mahdollista täyttää myös esim. omenamehulla. Mikä ajan ja vaivan säästö, kun ei tarvitse
Pussit on tehty elintarvikemuovista ja ne ovat kaksinkertaisia. Ne kestävät n. 70-80 asteen kuumuuden ja soveltuvat siten esim. pastöroidun omenatuoremehun säilömiseen.
Sitä tehtiin viime viikolla Lammin Sahdissa. Liesosta löytyi tienoon tänä syksynä viimeinen auki oleva mehustamo, jossa saattoi puristuttaa omenoista tuoremehua. Itse en päässyt paikan päälle seuraamaan prosessia, mutta se oli varsin yksinkertainen: omenoiden murskaaminen, murskeen puristaminen ja mehun pussittaminen. (Ja helppoa sanoa, että oli yksinkertaista, kun joku muu teki kaiken työn. Itse kyllä poimin omenat, mikä ei ollut yksinkertaista.) Eilisen paiston Johanna on kuvannut keskisuomalais-saksalaisen mehuretken – noin se suunnilleen täällä sahtimaillakin kuulemma meni.
Kehitysehdotus ja tutkimuskysymys: Voisikohan tuplamuovipussia käyttää höyrymehun säilömiseen? Jos antaisi jäähtyä jonkin verran ja sitten täyttäisi niin, että laskisi pussista kaiken ilman pois? Ja jos varmuuden vuoksi tekisi kokeen niin, että alla olisi iso vati? Onko kenelläkään kokemusta?
Talviomenapuuni pukkaa hedelmää hullun lailla. Osan sadosta kuivaan siivuina: lopputulos on kuin tiivistä ja terveellistä karkkia. Lapsetkin tykkäävät.
Illan ohjelma tänään: ensin twist and shake omenapuussa, sitten mandoliini soimaan. Levittelin puun alle pressuja, jotta omenat eivät likaantuisi puusta pudotessaan. Keittiössä porasin siemenkodan pois ja siivutin supervauhtia, sitten vein renkaat pesuhuoneen lattialämpöön kuivumaan.
Omenasadon keräämiseen ja käsittelemiseen tarvitaan vain:
Tässähän se sitten sunnuntai menikin.
Alkavat jo omenat kypsyä. Ennen kun uutta satoa alkaa voivotella ja käsitellä, pitää pakastimesta käyttää viime vuoden säilönnät pois. Omenasosekakkuun saa uppoamaan yhden pakastusrasiallisen entistä sosetta. Ohje on helppo ja lopputulos hyvä: mehevä, tuoksuva ja maukas.
Jos pakkasessa on enemmänkin viimevuotista sosetta, sen saa uppoamaan smoothieen. Appelsiinimehua, omenasosetta ja banaania on jo melkein kuin koko aamiainen. (Ja näin koulun alettua ei edes ’melkein’.)
Sitten kun pudokkaita ja varsinaista tavaraa alkaa tulla ovista ja ikkunoista, voi tehdä pakastimeen uutta omenasosetta.
Sairio 