Tänä vuonna en tuhertanut karttaa kirjekuoren taakse huonolla kynällä kasvimaan reunassa sateessa seisten.
Muutosta viime vuoteen on tapahtunut penkkien asettelussa ja joissain lajeissa.
Lehtikaalin vieressä on vielä tilaa. Muut olen todennäköisesti taas kylvänyt tai istuttanut liian tiuhaan.
Kesälomani ei ole vielä alkanut, mutta ei kiirettä – vastahan tänään satoi lunta. Ja viime yönä taisi olla pakkasta. Tänään katselin hakkaavaa raekuuroa työhuoneen ikkunasta ja pelkäsin pahinta:
Toissapäivänä kävin ostamassa mansikantaimia, perustin pihalle pienen mansikkapenkin ja istutin taimet. Niiden jälkeen istutin viimevuotiseen kasvusäkkiin kälyn esikasvattamat vesimelonin taimet. Tomaateissani oli jo ensimmäiset minikokoiset raakileet. Pesuhuoneesta oli kannettu sireenin juurelle kesänviettoon joulukaktus ja kiinanruusu.
Työpäivän jälkeen tutkin vahingot. Ainoa nokkiinsa ottanut kasvi oli kiinanruusu, jonka lehdet olivat letkassa! Toivon, että tästä selvitään sulkasadolla ja että kylmäkäsittely vain friskaa vanhuksen.
Ja juhannusruusuthat ovat jo menneen kesän lumia.
Lehtikaali on erinomainen kasvi. Se maistuu hyvältä, on terveellinen, kasvaa itsestään ja säilyy kasvimaalla, kun heikommat toveri ovat jo nuukahtaneet pakkasen kynsissä ja lumen alla. Tänään istutin taimet kasvimaahan ja odotan sadon kypsymistä ja sen pitkää ikää. (Todelliset viherpeukalot, -etu- ja -keskisormet sekä -nimettömät ja -pikkurillithän kasvattavat omat kasvinsa siemenestä saakka, mutta minä valitsen helpon tien ja annan sukulaisten tuoda valmiit emmeet kasvimaahan.)
Kuva on viime joulukuulta: vein ystävälle tuliaisiksi kukkakimpun, jossa vihreää pelasi lehtikaali. Olikin funktionaalinen lahja: lehtikaalista tehtiin ruokaa ja tulppaani ilahdutti ruokapöydässä muuten.
Pihassa on paljon sireenejä. Talon viereiset aidakkeet olivat päässeet kasvamaan jo liian pitkiksi hosiksi, joten syksyllä ne leikattiin metrin korkeudelta poikki. Näky oli aika lohduton:
Kevään tullen tarkkailin runkoja ankarasti: oliko käsittely ollut liian raju? Ilo oli suuri, kun vähitellen sieltä täältä varsista alkoi puskea nuppuja. Ilo oli vielä suurempi, kun ne alkoivat kasvaa uusiksi oksiksi ja isoiksi lehdiksi.
Ensi syksynä saha laulaa vähän useamman sireenin kimpussa, ja nyt uskallan ottaa pituudesta pois vielä rohkeammin.
Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi ehkä sen veli, joka on tullut kylään ja ottanut tehtäväkseen kesäkauden viimeisen ruohonleikkuun eli lehtien silppuamisen.
Sivustaseurattavan ruohonleikkurin tekemiseen tarvitaan
Paalu lyödään maahan ja naru sidotaan siihen kiinni. Narun toinen pää sidotaan ruohonleikkuriin. Ruohonleikkurin kaasukahva kiinnitetään työntöaisaan nippusiteellä ja vetokahva mustekalalla. Sitten kone tempaistaan käyntiin ja seurataan sivusta, kuinka lehti muuttuu silpuksi.
Alkavat jo omenat kypsyä. Ennen kun uutta satoa alkaa voivotella ja käsitellä, pitää pakastimesta käyttää viime vuoden säilönnät pois. Omenasosekakkuun saa uppoamaan yhden pakastusrasiallisen entistä sosetta. Ohje on helppo ja lopputulos hyvä: mehevä, tuoksuva ja maukas.
Jos pakkasessa on enemmänkin viimevuotista sosetta, sen saa uppoamaan smoothieen. Appelsiinimehua, omenasosetta ja banaania on jo melkein kuin koko aamiainen. (Ja näin koulun alettua ei edes ’melkein’.)
Sitten kun pudokkaita ja varsinaista tavaraa alkaa tulla ovista ja ikkunoista, voi tehdä pakastimeen uutta omenasosetta.
Paitsi perunkoisoa kehäkukkapussista tuli myös kehäkukkaa. Sitä tuli paljon!
Tänään sain aikaiseksi kitkeä penkin. Urotyön jälkeen pystytin aidan kehäkukkien rivin sekä salaatin ja persiljan rivin väliin. (Aita oli saunan takaa löytynyt raudoitusverkko, joka oli juuri sopivan kokoinen kasvimaalle.) Nyt on salaateilla tilaa keriytyä ja persiljoilla rehottaa.
Kasvimaalla kykkiminen oli ihan oikea opetus. Ensi vuonna kyllä muistan
– kylvää harvempaan, sillä näköjään nämä siemenet itävät ja viihtyvät tunkiopohjaisessa, multakuorrutteisessa savipenkissä
– harventaa taimia, jotta kasvaville jää tilaa ja voimaa kehittyä
– kitkeä useammin, jotta kasvimaa ei tuottaisi kovin runsasta ratamo-, maahumala-, vesiheinä- ja voikukkasatoa.
Eipä silti, kehäkukista on nautittu tänä kesänä moneen otteeseen: niitä on syöty salaatissa ja ripoteltu kylpyveteen. Ja onpa niitä poimittu maljakkoonkin:
Kesäisenä viikonloppuna on ihana syödä ulkona vieraiden kanssa. Riittävän ison pöydän saa pukkijaloista (joita on edellisen kerran käytetty maalaustelineenä) ja komeron entisestä ovesta (jota ei kukaan halunnut ostaa siivouspäivänä).
Uusi, pitkä pöytä peitetään paperipöytäliinalla, jonka helmat teipataan pöytälevyn alapuolelle. Pyötään katetaan pahvilautaset ja -mukit sekä paperiset servietit. (Aterimet terästä ja viinilasit lasia eli joku roti sentään!)
Pöytään katetaan myös tussit, joilla voi kirjoittaa istumajärjestyksen yllätykseksi lautasten alle. Samoilla tusseilla voi myös näyttää lapsille, kuinka kaunoa kirjoitettiin silloin, kun äiti oli koulussa. Lapsivieraat voivat innostua kuvioimaan koko pöydän, kun kerrankin saa piirrellä liinaan oikein luvan kanssa.
Nautitaan savukalasta ja uusista perunoista, lämpimästä ilmasta, viileistä juomista ja hyvästä seurasta.
Paras on kuitenkin tulossa: pitkän ja perusteellisen syömisen ja seurustelun jälkeen on aika hoitaa tiskit ja aloittaa saunan lämmittäminen. Homma hoituu yhdellä vaivalla, kun pesään pannaan paperiliina sytykkeeksi ja lautaset lämmittävät kiviä klapien kaverina.
Kun arki koettaa, otetaan pukkijalat taas maalauskäyttöön.
Kasvimaani on kuin morsian: siellä on jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua.
Maa on käännetty nyt keväällä ja sinne on tuotu uutta multaa kahden auton peräkontin verran. Pohjana on vanha tunkio, josta olen tehnyt arkeologisia löytöjä lasipulloista hammastahnapötköihin. Siemenperunat tulivat naapurilta lainaksi – aion palauttaa ne korkojen eli uusien perunoiden ja sillipurkin kera. Sinistä edustaa uusin ja yllättävin tulokas: kehäkukkien keskelle noussut perunkoiso.
Perunkoison varsi on pituudestaan huolimatta varsin vanttera, ja sininen hento kukka kuin elämänlangan kello.
Kasvin ilmaantuminen oli yllätys, sillä kylvin riviin vain kehäkukkia entisen mummunmökin siemenpussista! Mummunmökin entinen omistaja sitten tunnistikin kasvin myrkylliseksi ja pahanhajuiseksi koristeeksi, sentään komeaksi – ja yksivuotiseksi. 🙂
Lapset aloittivat eilen uimakoulun jatkokurssin. Alkeet oli hankittu uimahallissa lämpimissä olosuhteissa ja taitoja harjoitettu säännöllisesti lähirannalla kesän kuumina päivinä ja satunnaisesti kylpylän tasaisessa tropiikissa. Nyt lähdettiin jäähtyneeseen veteen pienessä tihkusateessa.
Lapsia oli vajaat kymmenen, ohjaajia kaksi. Alkuinfon ja -leikkien jälkeen lapset riisuutuivat ja siirtyivät vesirajaan – aikuiset poistuivat paikalta, avasivat sateenvarjonsa, napittivat sadetakkinsa tai menivät lämpimään autoon sateelta suojaan.
Itse lähdin kiertämään Ahvenistonjärveä sateenvarjo toisessa kädessä, toisessa kainalossa uikkarikassi. Lenkin jälkeen sain solidaarisuuspuuskan (joka ilmeni hikenä) ja päätin itsekin käydä uimassa. Kuulin uimakoppiin ohjaajan kannustuksen lapsille: ”Vesi on lämpimämpää kuin ilma, pysykää vedessä!” Oikeassa oli.
Tänään Apparalla kokoontuvat uimakoululaisten lisäksi Solidaariset serkut ja mummut ry. Solidaarinen äiti tekee yhdistyksen vuosiraporttia sisätiloissa.
Sairio 