Saimaassa on kirkas vesi, Vanajavesi on humuspitoista.
Saimaassa on luonnollisia hiekkarantoja, Vanajavedessä ei juurikaan.
Saimaassa on jännittävää tekniikkaa (kuten lossi), Vanajaveden ylittää silloin.
Saimaan rannat ovat jyhkeitä kallioita, Vanajaveden rantamaisema on tasaisempi.
Saimaassa on saaria, joissa on torppia ja joiden rannoilla norppia. Vanajalla taitaa olla vain Pentti Linkola.
Saimaassa voi kävellä vetten päällä, Vanajassa on vähemmän kareja ja kiviä pinnan alla.
Vietin pitkän viikonlopun Saimaan rannalla: ei tarvinnut ruikuttaa. Lukemisen lisäksi vierailin oopperajuhlia odottavassa Savonlinnassa ja Salpalinjalla. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja silmissä vilisi siluetteja.
Savonlinna on saarille rakennettu, ja vettä on kaikkialla. Kyrössalmen ohitussilta nopeuttaa niiden matkaa, jotka jatkavat esim. oopperajuhlien ja Olavinlinnan ohi. Silta avataan laivaliikenteelle. Tässä ’Puijo’ purjehtii kaupungista pohjoista kohden. (Perässä on komeaa tulla pienellä perämoottorilla.)
Oopperajuhlat vietti satasta viime vuonna. Nyt viikonloppuna valmistauduttiin uuteen puristukseen: lauantaina linnan liepeillä viriteltiin viulut ja muut soittimet myös liputtomien ohikulkijoiden iloksi.
Salpalinjaan kuuluva Kongonsaaren konekivääri- ja majoitusluola on vaikuttava näky varsinkin sisäpuolelta katsoen.
Pekka Karhu (nimi muutettu) kertoo:
Olin herännyt tapani mukaan aikaisin. Aamu oli aurinkoinen ja ilmassa tuoksui kesä, joten lähdin liikenteeseen välittömästi ja jätin aamutoimet tapojeni vastaisesti väliin. Suuntasin kulkuni läheiselle suoläntille, jossa käyn säännöllisesti tarkkailemassa lakkojen kypsymistä. Matkalla sinne pysähdyin ihailemaan alkukesän puolukanvarpuja: liikutuin jälleen kerran puolukankukkien samanaikaisesta herkkyydestä ja vahvuudesta.
Suon laitaan päästyäni kiireeni kostautui. Vatsassa oli eilisen aterian paine, ja tarpeet oli pakko tehdä siihen koivun juurelle. Yleensä katson vähän tarkemmin, missä suoleni tyhjennän, mutta tänään hätä (hah hah, sanaleikki tarkoituksellinen) ei lukenut lakia.
Suo oli yhtä kaunis kuin aina: tupasvillat levittäytyivät pehmeänä pumpulina tuoksuvien suopursujen päälle ja lakkaraakileet hohtivat kuin himmeät jalokivet vihreän sametin seasta. Lakkojen kypsymiseen olisi vielä pari viikkoa aikaa, mutta kärsivällisyys kannattaisi. Vähän huoletti lämpimästä toukokuusta johtuva suopohjan kuivuus, kunpa se vaan ei häiritsisi kukkien kehittymistä ja marjojen kypsymistä.
Yhtäkkiä alkoi metsänreunasta kuulua ihan kamala meteli. Myös haju oli karsea, oikein yrjötti. Siellähän oli kaksi ihmistä metsäläisiksi naamioituneina! Meikäläistä ei kuitenkaan rönttövaatteilla hämätä, sillä viimeistään Eau de Mökin käry paljastaa kaupunkilaisen. Akoilla oli niin kova kälätys päällä, etteivät ne huomanneet minua. Seurasin, kun ne hiihtelivät suolla kumisaappaissaan ja talloivat lakkoja jalkoihinsa – eikö niillä ole silmiä päässä? Siinä ne katkoivat suopursun varsia kimppuunsa, hätistelivät hyttysiä, kyykistelivät kännykkäkameran kanssa ja räpättivät ihan koko ajan. Melkein jo meinasin mennä sanomaan niille, kun yhtäkkiä tuli täysin hiljaista ja ne pysähtyivät kuin seinään.
Ne olivat törmänneet aamuiseen kasaani. Näyttivät ensin vähän hämillisiltä ja ihmetteleviltä, mutta älysivät onneksi poistua paikalta ja äkkiä sittenkin. Kuva niiden piti siitä paskakasastakin kuitenkin ottaa. Hullut.
Soitinkin jo Otsolle, että nyt on bongattu se tamperelainen.
Source: Uploaded by user via Lotta on Pinterest
Olin viikonloppuna hyvän ystävän mökillä Ikaalisissa. Perjantai-illan vesisateen ja sunnuntaiaamun auringonpaisteen väliin mahtui pilvipoutainen lauantai täynnä toimintaa.
Mökkiä lähinnä oli Luhalahden kylä (pop. 300). Kaikki tarvittava löytyi:
Tontillani on talon lisäksi talousrakennus eli pihasauna-liiteri-huusi-yhdistelmä. Sen takaa löytyi edellisten omistajien perua mm. wc-pönttö. Posliini piti pitkään majaansa entisen huusin nurkalla, mutta tänä keväänä siirsin sen parempaan paikkaan kasvihuoneen kulmaan.
Vanha vessanpönttö on nyt terttuseljan juurella. Terttuseljaa sanotaan myös paskamarjaksi, sillä se viihtyy rehevässä maaperässä – esim. entisajan huusin tai nykyajan navetan takana. Tai kaupunkilaisen kasvimaan kulmassa.
Paikka oli valitettavasti liian pimeä kasvien kasvatukseen. Pönttöön istutettu köynnöskrassi ei lähtenyt kasvamaan, joten siirsin sen suosiolla aurinkoisempaan kohtaan. Posliinissa voi sen sijaan säilyttää istutuslapioita ja lasten kastelukannua.
Toinen Tuomelan koulun tulevista ekaluokista tapasi tänään toisensa jo etukäteen: kaksi äitiä kutsui lasten perheitä kooolle, jotta tuleva koulunaloitus olisi mukavaa tutussa porukassa.
Katri Järvenpää kertoo ideasta: – Lapsia tulee luokalle useasta eskarista, eivätkä kaikki suinkaan tunne toisiaan. Lisäksi kouluun tutustumisen päivä oli aika hektinen, eivätkä siinä vanhemmatkaan ehtineet juuri sanaa vaihtaa. Ajattelimme, että olisi kiva niin lapsille kuin aikuisille treffata ainakin kerran ennen kuin elokuussa koulun pihalla!
Aulangon kodalla olikin aamupäivällä tänään vähän toistakymmentä aikuista ja saman verran lapsia. Parin tunnin aikana tulevat koulukaverit ehtivät paitsi syödä grillimakkaraa myös söyriä kepeillä nuotiota, riekkua halkolaatikon päällä, pitää jalkaa muurahaispesässä, kiivetä ison kiven päälle ja heitellä lippalakkifrisbeetä. Muunmuassa.
Source: Uploaded by user via Lotta on Pinterest
Kaikkia retkikutsu ei valitettavasti tavoittanut, sillä tulevien koululaisten yhteystietoja ei tapahtuman järjestäjillä ollut. Sana kulkikin tuttujen kautta ja suusta suuhun, ja niin saatiin noin puolet porukasta kasaan. Tänään mietittiin jo mahdollista seuraaavaa tapahtumaa ja sen kutsumiseen sähköpostirinkiä tai vanhempainyhdistyksen roolia tämänlaisessa toiminnassa.
Oltiin porukalla Evolla pitämässä kokousta. Aurinkoinen aamupäivä istuttiin neukkarissa koneiden kanssa ja vedettiin vielä verhoja eteen, ettei aurinko heijastanut näytöille eikä vaalentanut valkokangasta. Tavanomainen päivä toimistossa siis, konttorirotta ei valossa viihdy.
Iltapäivällä oli virkistyksen vuoro: luvassa oli potkupyöräilyä metsämaastossa ja maantiellä. Läppärit laukkuun ja auton tronkkiin, vaihde vapaalle, tennarit jalkaan, kypärät päähän ja kickbike kiitoon.
Kiito tyssäsi ensimmäiseen ylämäkeen, joka oli kivisellä ja juurisella metsäpolulla. Vauhdin hidastuttua myös hyttyset saivat meidät kiinni. Niitä ei pyörää juosten taluttamalla päässyt pakoon. Sitten alkoi ukkonen jyrähdellä, eikä aikaakaan kun jo satoi. Taukopaikalle ei onneksi ollut pitkä matka, ja kun pääsimme laavun suojiin, sadekin laantui.
Nokipannukahvin ja naku-uinnin jälkeen käännettiin pyörät ja lähdettiin takaisin Evokeskukseen. Alkoi sataa vettä: paita ei enää ollut hikinen. Sitten tuli rakeita: ropina kuului kypärään. Kura roiskui eteen ja taakse, kun kiidettiin metsätietä pitkin. Rillit kastuivat ja huurustuivat, selässä oli rapaviirut, pohkeet saivat hiekkapesun.
Perille kun päästiin, alkoi aurinko paistaa.
Vuoden toistaiseksi paras työpäivä!
Lauantainen siivouspäivä toteutettiin meillä* asemantakana** nimellä korttelilauantai. Yhtenä tapahtuman järjestäjänä toiminut Marjo Mattsson kertoo, että yhteisöllisyys tuli kuvaan vaivihkaa:
– Ajatus alkoi kehittyä siivouspäivän siivoustalkoista ja kirpputorista. Halusimme monenlaista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille, ja kohta meillä olikin mukana kaverikoirat ja martat sekä paljon muuta. Varsinaisena korttelilauantaina osallistujat saivat kirjata toiveitaan Kirjurinpuiston*** suhteen, ja esim. penkkejä ja potkupallomaaleja esitti hankittavaksi moni.
Tapahtuma sai hyvän vastaanoton, ja uusintaa toivottiin. Kuulemma myös ’korttelin’ laajentamista esitettiin Aulangontien toiselle puolelle – vieraisiin pöytiin onkin aina suositeltavaa huudella.
* Siis maan ääri.
** Asemantaka mieluummin kuin Asemantausta.
** Vekan kenttä.
Kuva: korttelilauantai.com
Siivouspäivä oli ja meni. Mutta ei tule uudestaan tähän talouteen!
Ihan helvetillinen homma niiden tavaroiden siivoaminen ja järjestäminen ja pakkaaminen ja kantaminen ja purkaminen ja levittäminen ja ripustaminen – ja sama kolmen tunnin kuluttua toisin päin. Myyminen sen sijaan ei ollut mikään ylivoimainen jobi. Muutaman tunnin aikana kaupaksi kävivät kaivon pumppu ja klaffituolit, lasten sukset ja lasisetti sekä taulunkehykset ja yhdet kengät. Tuntipalkoille ei tässä siis päästy.
Hyvää sen sijaan oli se, että vintti on nyt tyhjennetty tavaroista, joita sinne oli kertynyt vain kahden vuoden aikana. Osa tavaroista oli vielä laatikoissa edellisestä muutosta, osa entisen perhe-elämän peruja, osa mummonmökin aarteistoa – ja osa ihan itse ihan turhaan hamstrattua! Seuraava haaste onkin löytää sijoituspaikka tavaralle, jota itse en tarvitse enkä halua mutta joka on liian hyväkuntoista hävitettäväksi.
Toinen hyvä asia siivouspäivässä oli se, että rahan toivossa pakottauduin sosiaaliseksi ja juttelin ohikulkijoiden kanssa. Puhuin ihmisille, jotka asuvat alueella mutta joita en ollut ennen tavannut. Keskustelin järkeviä niiden äitien kanssa, joita aamulla moikkaan tarhan pihalla. Rapsutin naapurin naapurin koiraa. Sain kuulla, että meidän kadun päästä suunnitellaan purettavaksi yhtä taloa uudemman lukaalin tieltä. Höpöttämisestä ei myyntityössä* ollut mitään apua, mutta sain tietää asioita ja tutustuin ihmisiin. Huonomminkin olisi voinut aikansa viettää.
* Jos myy kotiviiniämpäreitä, myyntipuhetta ei kannata aloittaa: ”Oletko juoppo vai haluaisitko vahvoja tynnyreitä esim. kesäkenkien säilytykseen?”
Pyhäajelu suuntautui Kangasalle Marjamäen pajutilalle. Pihapiirissä olikin pajusta punottuja asioita elefantista krokotiiliin ja huvimajasta aitaelementtiin. Sisustusmyymälä edusti ehkä maalaisromantiikkaa ja kahvilassa oli kakkuja kerrakseen.
Paras idea oli pihatien viereen paikalleen punottu pajumaja. Sisälle mahtui pyöreä pöytä ja muutama tuoli. Demareiden syreenimaja?
Sairio 