Tämän päivän sarja kulkee isosta kuvasta vastapäivään:
Lankalauantai:
Kivaa kekriä eli Happy Halloween.
Viinipussi on siunaus ihmiskunnalle. Enkä nyt puhu ainoastaan kolmen litran pahviviinien kevydestä, kätevyydestä tai kannettavuudesta – saati sisällöstä – vaan itse muovipussista.
Kyllä, Kaupasta on mahdollista ostaa kolmen litran muovipusseja, joissa on hana. Ne on tarkoitettu kotiviinin pussitukseen mutta ne on mahdollista täyttää myös esim. omenamehulla. Mikä ajan ja vaivan säästö, kun ei tarvitse
Pussit on tehty elintarvikemuovista ja ne ovat kaksinkertaisia. Ne kestävät n. 70-80 asteen kuumuuden ja soveltuvat siten esim. pastöroidun omenatuoremehun säilömiseen.
Sitä tehtiin viime viikolla Lammin Sahdissa. Liesosta löytyi tienoon tänä syksynä viimeinen auki oleva mehustamo, jossa saattoi puristuttaa omenoista tuoremehua. Itse en päässyt paikan päälle seuraamaan prosessia, mutta se oli varsin yksinkertainen: omenoiden murskaaminen, murskeen puristaminen ja mehun pussittaminen. (Ja helppoa sanoa, että oli yksinkertaista, kun joku muu teki kaiken työn. Itse kyllä poimin omenat, mikä ei ollut yksinkertaista.) Eilisen paiston Johanna on kuvannut keskisuomalais-saksalaisen mehuretken – noin se suunnilleen täällä sahtimaillakin kuulemma meni.
Kehitysehdotus ja tutkimuskysymys: Voisikohan tuplamuovipussia käyttää höyrymehun säilömiseen? Jos antaisi jäähtyä jonkin verran ja sitten täyttäisi niin, että laskisi pussista kaiken ilman pois? Ja jos varmuuden vuoksi tekisi kokeen niin, että alla olisi iso vati? Onko kenelläkään kokemusta?
Multahan se päärynäpuu vielä puuttuu, ja olen syönyt naapurin puolelta pudonneita hedelmiä. Aamukahvin jälkeen piti lähteä äkkiä vaan katsomaan, oliko Lepaan puutarhamyymälässä päärynäpuita tarjolla, siellä kun myytiin viimeisiä taimia, puita ja pensaita melkein puoleen hintaan. Olihan siellä, ja oli muutakin.
Päärynäpuu pääsi auton takapenkille kenottamaan. Siinä hollilla kun oltiin, niin piti sitten äkkiä vaan käydä katsomassa, oliko Kallion puutarhassa vielä keräsalaattia. Olihan siellä, ja oli muutakin. Saimme privaattikierroksen kasvihuoneeseen, jossa omistaja Veikko Kallio kertoili salaatin kasvatuksesta (ja kertoi paljon muustakin):
Salaattia kasvatetaan kahdessa kasvihuoneessa huhtikuusta lokakuuhun. Kolme-neljä viikkoa esikasvatetut taimet istutetaan lannoitettuun maahan, huolehditaan lämmöstä, valosta, ilmanvaihdosta ja kastelusta ja kerätään sato myytäväksi noin kuukauden kuluttua. (Kuvassa on reilut 7 000 salaatinkerää, jotka ovat eri kasvuvaiheissa.)
Auton perään pakattiin vielä kaksi säkillistä multaa, joka käytiin itse lapioimassa kasasta kasvihuoneen takaa. Mullanhakumatkalla kottikärryyn poimittiin kasvimaalta vielä pari pyöreää kurpitsaa pyhäinpäivää odottamaan.
Kello olikin jo iltapäivä ja oli nälkä, kun peruutettiin takaisin Vanajaniementielle. Päätettiin äkkiä vaan käydä Petäyksessä katsomassa, olisiko siellä keittiö auki. Olihan siellä. Salaatti kyllä ei ollut Kalliolta – olisko tomaatitkaan olleet lepaalaisia? Maistui silti.
Kotona sitten jaksoikin istuttaa päärynäpuun ja jatkaa omenoiden keräämistä. Onneksi oli mennyt päivällä retkeen sen verran aikaa ja valoa, että kymmenen kangaskassillisen jälkeen ei omenoita enää nähnyt noukkia puusta. Sitten vaan:
Alkavat jo omenat kypsyä. Ennen kun uutta satoa alkaa voivotella ja käsitellä, pitää pakastimesta käyttää viime vuoden säilönnät pois. Omenasosekakkuun saa uppoamaan yhden pakastusrasiallisen entistä sosetta. Ohje on helppo ja lopputulos hyvä: mehevä, tuoksuva ja maukas.
Jos pakkasessa on enemmänkin viimevuotista sosetta, sen saa uppoamaan smoothieen. Appelsiinimehua, omenasosetta ja banaania on jo melkein kuin koko aamiainen. (Ja näin koulun alettua ei edes ’melkein’.)
Sitten kun pudokkaita ja varsinaista tavaraa alkaa tulla ovista ja ikkunoista, voi tehdä pakastimeen uutta omenasosetta.
Paitsi perunkoisoa kehäkukkapussista tuli myös kehäkukkaa. Sitä tuli paljon!
Tänään sain aikaiseksi kitkeä penkin. Urotyön jälkeen pystytin aidan kehäkukkien rivin sekä salaatin ja persiljan rivin väliin. (Aita oli saunan takaa löytynyt raudoitusverkko, joka oli juuri sopivan kokoinen kasvimaalle.) Nyt on salaateilla tilaa keriytyä ja persiljoilla rehottaa.
Kasvimaalla kykkiminen oli ihan oikea opetus. Ensi vuonna kyllä muistan
– kylvää harvempaan, sillä näköjään nämä siemenet itävät ja viihtyvät tunkiopohjaisessa, multakuorrutteisessa savipenkissä
– harventaa taimia, jotta kasvaville jää tilaa ja voimaa kehittyä
– kitkeä useammin, jotta kasvimaa ei tuottaisi kovin runsasta ratamo-, maahumala-, vesiheinä- ja voikukkasatoa.
Eipä silti, kehäkukista on nautittu tänä kesänä moneen otteeseen: niitä on syöty salaatissa ja ripoteltu kylpyveteen. Ja onpa niitä poimittu maljakkoonkin:
Kasvimaani on kuin morsian: siellä on jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua.
Maa on käännetty nyt keväällä ja sinne on tuotu uutta multaa kahden auton peräkontin verran. Pohjana on vanha tunkio, josta olen tehnyt arkeologisia löytöjä lasipulloista hammastahnapötköihin. Siemenperunat tulivat naapurilta lainaksi – aion palauttaa ne korkojen eli uusien perunoiden ja sillipurkin kera. Sinistä edustaa uusin ja yllättävin tulokas: kehäkukkien keskelle noussut perunkoiso.
Perunkoison varsi on pituudestaan huolimatta varsin vanttera, ja sininen hento kukka kuin elämänlangan kello.
Kasvin ilmaantuminen oli yllätys, sillä kylvin riviin vain kehäkukkia entisen mummunmökin siemenpussista! Mummunmökin entinen omistaja sitten tunnistikin kasvin myrkylliseksi ja pahanhajuiseksi koristeeksi, sentään komeaksi – ja yksivuotiseksi. 🙂
Tontillani on talon lisäksi talousrakennus eli pihasauna-liiteri-huusi-yhdistelmä. Sen takaa löytyi edellisten omistajien perua mm. wc-pönttö. Posliini piti pitkään majaansa entisen huusin nurkalla, mutta tänä keväänä siirsin sen parempaan paikkaan kasvihuoneen kulmaan.
Vanha vessanpönttö on nyt terttuseljan juurella. Terttuseljaa sanotaan myös paskamarjaksi, sillä se viihtyy rehevässä maaperässä – esim. entisajan huusin tai nykyajan navetan takana. Tai kaupunkilaisen kasvimaan kulmassa.
Paikka oli valitettavasti liian pimeä kasvien kasvatukseen. Pönttöön istutettu köynnöskrassi ei lähtenyt kasvamaan, joten siirsin sen suosiolla aurinkoisempaan kohtaan. Posliinissa voi sen sijaan säilyttää istutuslapioita ja lasten kastelukannua.
Sairio 
