Oli viime viikolla toisetkin synttärit: vanhempi täytti pari vuotta enemmän kuin nuorempi. Sukkaeläinaskartelu ei enää kymmenvuotiasta kiinnostanut, joten lähdettiin porukalla kiipeilykeskus Hänkkiin purkamaan ylimääräisiä energioita.

Menimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, kun ovet suljettiin muulta yleisöltä. Meillä oli omat tarjoilut mukana, ja kun sipsit ja limpsat oli saatu ladattua sivupöydälle, päästiin itse asiaan. Paikan pitäjä Ville piti pienen briiffauksen kiipeilyn säännöistä (ihan riti rinnan ei saa kiipeillä eikä seinällä olijan alla saa seistä) ja tavoitteista (samanvärisistä möhkäleistä ja nupeista muodostuu kiipeiltävä reitti). Ohjeistuksen jälkeen vaihdettiin kiipeilykengät jalkaan ja lähdettiin ottamaan seinästä mittaa.

Voin raportoida, että kymmenvuotiaat koululaiset pesevät keski-ikäisen konttoristin tässä lajissa 6-0. Voin myös raportoida, että siitä huolimatta kiipeily oli tosi kivaa. Se oli niin kivaa, ettei tehdessä kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka joutui pinnistelemään: täytyi vaan keskittyä seinällä pysymiseen ja seuraavan askeleen ottamiseen – ja ylös päästyään sen miettimiseen, miten mennä kunnialla alas. (Ja kivaa oli myös, että alas päästyään saattoi mennä hakemaan kourallisen naksuja ja mukillisen limpsaa ennen seuraavaa yritystä.)

Pari tuntia meni tosi nopeasti. Lapset kävivät noutamassa seiniltä Villen sinitarraamia kuvia, kiipeilivät vapaasti, painivat vapaasti, juoksivat ympyrää, leikkivät hippaa, pelasivat ilmapalloa ja jalkapalloa, keinuivat köydessä, tikkaissa ja renkaissa,  tankkasivat evästä ja käyttäytyivät älyvapaasti ja räkä poskella, niin kuin lasten kuuluukin.

Mikä onni, että synttärit eivät olleet meillä kotona!