Lapsen kaveri oli koulun jälkeen meillä leikkimässä. Likat lähtivät hakemaan vintiltä nukenvaatteita, mutta tulivat takaisin musta läntti sukanpohjassa. Käytiin yhdessä tarkkailemassa tilannetta ja löydettiin lattialta syy sukan likaantumiseeen: puoliksi sulanut musta marja. – Kuka on käynyt täällä syömässä mustikoita? tivasin. – En ainakaan minä, kun olen täällä ensimmäistä kertaa, vastasi tytön tuore koulukaveri. 

Syyllinen löytyikin kattoparrujen päältä. Harakka rapisteli lautojen lomassa ja lennähteli edes takaisin; eihän se päässyt ulos, kun olin laittanut ikkunat kovan sateen vuoksi kiinni. Ja ilmeisesti se oli lentänyt sisään jo toissapäivänä, kun akkunat olivat edellisen kerran levällään. Ja näköjään oli sitten tullut kakkahätä useamman kerran näiden parin päivän aikana.

Harakkaa ei saatu hätistettyä ulos kolmen metrin korkeudesta käsiä läpsyttämällä tai harjalla huitomalla. (Eikä harakan ääntä matkimalla, senkin tytöt kokeilivat.) Ei auttanut muu kuin avata ikkunat, poistua alakertaan ja toivoa lintujen muuttoliikkeen suuntautuvan ulospäin.

Mutta mitäs yhdestä harakasta, kun on isompiakin murheita katon alla. Konesaumattu peltikattonihan korjattiin ja maalattiin kesällä, ja ehdin jo iloita tiiviistä sateensuojasta. Reilu kuukausi sitten, kun oli valtava sadekuuro, havaitsin katossani edelleen vuotokohtia. Kävin tuolloin keskustelun kattofirman kanssa korjaus- ja maalaustöiden takuusta ja sainkin paikallistamani vuotokohdat kittautettua.

Nyt vettä tulee sisään siitä kohdasta, joka on korjattu kerran maalaustöiden yhteydessä ja paikattu toisen kerran saman kesän aikana. Ja nyt korjauksen tehnyt yritys on sitä mieltä, että he voivat tulla paikkaamaan kohtaa, kunhan maksan työstä.

Tässä kohdassa loppuu logiikkani. Olin sopinut urakkahinnan katon maalaamisesta ja tuntiveloituksen korjaustöistä. Korjaustöistä sovimme niin, että todennäköisimmät vuotokohdat paikataan ja tunneista sovitaan erikseen. Näin teimme: maksoin maalauksen ja maksoin korjaustyöhön käytetyistä tunneista. Odotin vedenpitävää kattoa.

Yritys taas on sitä mieltä, että vanhalle katolle ei voi antaa vuotamattomuustakuuta ja että kattoani voi korjailla vain tuntitöinä uusien vuotokohtien ilmaannuttua.

Jos katto vuotaisi jostain uudesta kohdasta, ottaisin lusikan ts. puhelimen kauniiseen käteen ja pyytäisin miehet katolle kittaushommiin osoittaen täsmällisen paikan, jota ei vielä yli 80-vuotiaassa katossa ole korjattu. Mutta kun katto vuotaa paikasta, jota on korjattu jo kaksi kertaa, ei paljon houkuttele tilata samoja miehiä yrittämään paikkausta uudestaan. Ymmärrän sen, että tämänikäiselle katolle ei kevyillä korjaustöillä anneta täydellistä tiiviystakuuta ajasta iäisyyteen, mutta sitä en ymmärrä, että  yhtä ja samaa vuotokohtaa ei saada tiiviiksi kahdellakaan yrittämällä.

Nukun nyt yön yli. Aamulla toivottavasti harakka on hävinnyt ja sade lakannut. Sitten voin alkaa miettiä, mistä saan katolle korjaajan.