Perjantain lumimyräkkä muisto vain. Lumikasat kohoavat korkeuksiin. Tuulee, niin kuin aina.Torilla markkinat. Aurinko paistaa.
Maan alla lämmintä ja lumetonta. Pakokaasun käry käy. Keinovalo paistaa. Bussi ei juutu raiteille. Kotia kohti, kirjoittanut Hilja Haahti.
Tämähän näyttää ihan läjältä.
Ystävä kutsui viettämään mökkiviikonloppua Helsinkiin, Kumpulan siirtolapuutarhaan. Kiitos kutsusta: mökkeily maistuu aina!
Luulin tietäväni, mihin olen menossa. Kävelin rautatieasemalta Hämeentietä pitkin, aurinko paistoi ja vanhoja kulmia oli mukava taas kerran tallustella. Mielessä siinteli jo lasi kylmää valkoviiniä puutarhamökin idyllissä ja erinomaisessa seurassa. Ajatus suorastaan siivitti askelia, ja pian olin perillä sillan kupeessa.
Siirtolapuutarhan kartasta vaan ei löytynytkään oikeannimistä tietä. Muistelin saamiani ohjeita: heti portin jälkeen vasemmalle ja sitten oikealle… Näiden kahden mutkan jälkeen oli pakko nöyrtyä ja soittaa osoite ja ohjeet uudestaan.
Ei ollut ihme, etten löytänyt: olin väärässä siirtolapuutarhassa. Tämä oli Vallila ja minun olisi pitänyt olla Kumpulassa. Matka oikeaan koloniaan ei kuulemma ollut pitkä, mutta enää ei huvittanut palata pääportille, kun edessä oli toinen portti. Lukittu. Piikkilangoitettu. Onneksi tiesin elokuvista, miten toimia: heitin repun selästäni portin toiselle puolelle, kiipesin itse perästä, revin huivini piikkilankaan ja hyppäsin suoraan vesilätäkköön uusilla kengilläni.
Kylmä valkoviini maittoi, kun sitten pääsin Kumpulan siirtolapuutarhaan! Ja muulle porukalle maittoi sen lisäksi nauru.
Luja tahto vie vaikka yli harmaan portin.
Kumpulassa oli sunnuntain syysmarkkinoilla tarhan antimia tarjolla.
Herkkusuuystävä oli kylässä. Sen kunniaksi parasta pakkasesta: vuoden vanhaa haukea ja tarjouskirjolohen peräpää.
Surrutettiin kalat pienemmäksi yleiskoneella ja sekoitettiin joukkoon tom yum -tahnaa reilulla kädellä. Maustettiin kalataikina tietysti kalakastikkeella ja varmuuden vuoksi vielä valkosipulilla. Paistettiin voissa kummaltakin puolelta.
Syötiin myös chilillä maustettuja ja smetanalla sidottuja, sipulin kanssa pannussa paistettuja suppilovahveroita.
Kalan ja sienen kaverina oli perunaa. Viipaleet uppopaistetettiin öljyssä ja maustettiin suolalla – taffelit kalpenivat. Ja ravintoterapeutit.
Oli- ihme kyllä – jäänyt savustettuja muikkuja syömättä. Tein Soramäen Mikan reseptin mukaan tahnaa, jonka pursotin reikäleivän reikiin eli Väinämöisen palttoonnappeihin. Tarjosin napit viikonlopun vieraille alkudrinkin jälkeen ruokaa laitellessamme.
Tahna oli erinomaista, mutta alkuperäiseen reseptiin tai oikeastaan sen kuvituskuvaan täytyy sen verran kommentoida, että en tätä tarjoaisi viinin kanssa. Savukalan maku on sen verran voimakas, että viini vähintäänkin happanee suussa.
– muutenkin kuin anagrammimielessä.
Perjantaina oli kaupassa tarjolla vihreää parsaa parilla eurolla nippu + lauantaina tuli vieraita + allakka näytti kevättä = yhtälö ratkaistu eli tein parsarisottoa.
Jos kattilaan pannaan parsaa, voita, valkoviiniä ja parmesaania, niin eihän siitä voi pahaa tulla. (Jaa, olihan siinä riisiäkin.) Parsojen latvat leikkasin erikseen pikakiehautettaviksi koristeiksi ja varret siistin ja keitin etukäteen. Muuten normaalit kuviot: laakeaan kattilaan öljy ja voi, sekaan ensin sipulit ja sitten vähitellen riisit ja vielä vähitellemmin valkoviinit ja kasvisliemi. Satunnaista sekoittamista miedolla lämmöllä, ja lopuksi puuroon sekaan parmesaani ja parsa.
Kevät!
Tietovisa: Mikä näistä sopii parhaiten risottoon?
Hyvät likkakaverit olivat iltakylässä.
Tuliaiseksi sain loppuunpalaneita kynttilöitä, silputtuja sanomalehtiä, pilkottuja puunsäleitä ja revittyjä tuohenkappaleita: mikä aarre puuhellan omistajalle! Lahja oli pantu erinomaisen käytännölliseen pakettiin eli peltiroskikseen, josta saattaa hyvinkin tulla tuhkaämpäri.
Onneksi lämmityskausi ei ole vielä lähelläkään loppua!
Sisältö oli todella dry and crispy.
Mikäköhän siinä on, että aina sunnuntai-iltapäivisin tulee plääh-olo? Painaako perjantaina päättynyt putki vielä vai alkaako uusi maanantai masentaa mieltä?
Silloin ei auta muu kuin muistella menneitä, esim. eilistä ja porvarisrouvien (nyk. ja ent.) oopperailtaa Töölönlahden rannassa.
Töölönranta valittiin maiseman ja menuun vuoksi. (Chez Dominique olisi ollut liian kaukana ja mitä jos yllätysmenuussa olisi ollut taas sisäelimiä?)
Hopeista käsilaukkua eiviitsi laittaa likaiselle lattialle.
Oopperan ystävä niistää nenänsä ennen näytöksen alkua eikä rapistele kurkkukarkkejakaan kesken näytöksen.
Ilta oli oikein mukava.
Mutta koska emme voittaneet yhtätoista miljoonaa lotossa, huomenna noustaan aamulla tarhaan, kouluun ja töihin, syödään ruuaksi maksalaatikkoa ja iltaohjelmana pestään pari koneellista pyykkiä.
Pois alta!
Rannan nuotiopiiri.
Pakolliset jouluruoat ovat meillä aina perinteiset: rosollia, katajanmarjasilliä, kinkkua ja perunalaatikkoa. Alkuun, sekaan ja jälkeen voi laittaa riisipuuroa, lihapasteijoita, lihalientä, porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, luumukiisseliä, kermavaahtoa (kaksi jälkimmäistä tunnetusti kevyitä jälkiruokia) sekä muuta tykötarvetta.
Näitä kun pistelee jouluaaton, -päivän ja tapaninpäivän, niin tekee mieli jo kebabia. Mutta se säästetään uuteenvuoteen ja tehdään sukulaisille siikaa uunissa ja keitetään perunoita kylkeen.
Olen aiemminkin kehunut Pukutehtaan K-Marketin liha- ja kalatiskiä. Tällä kerralla valitsin kokonaisen kotimaisen siian ja sen kanssa paikallisia miltei-Pitoja eli van Gogh -perunoita. Kalan sisään purjoa ja sitruunaa, alle ja päälle suolaa ja uuniin puoleksi tunniksi.
Jälkiruuaksi tarte tatin omista omenoista. Sen verran muuntelin, että calvados-kermavaahdon sijaan tarjosin vaniljajäätelöä – pöydän ääressä kun oli puolet lapsia.
Sairio 