Alkaa yöt kylmetä. Olisi varmaan pitänyt tarkistaa ikkunatiivisteet – se olisi varmaan pitänyt tehdä ikkunoiden pesemisen yhteydessä. Jos niitä olisi pessyt.
Ulkoilmaa voi koettaa torjua kaksinkertaisilla kankailla eli vuoritetuilla verhoilla. ’Vuoritetut’ kuullostaa paljon hienommalta kuin mitä se oikeasti on: kaksi suorakaidetta ommellaan pussiksi, käännetään oikeinpäin ja tikataan reuna.
Sitten kun edistyn näiden ikkunoiden maalaamiseen, tarkastan myös tiivisteet ja pesen ruudut. Sitten.
Olin tänään loppusykyisellä ja alkutalvisella sieniretkellä. Ei voi paremmin sunnuntaipäiväänsä viettää:
Perjantaiaamuinen räntäsade ei yllättänyt hämeenlinnalaista naisautoilijaa, joka oli varautunut jokavuotiseen talven tuloon vaihdattamalla autoonsa nastarenkaat edellisenä päivänä. Naisautoilija ei näinollen joutunut jättämään suunnittelemaansa ajomatkaa ajamatta eikä huono keli vaikuttanut myöskään matka-aikaan. Liikenteessä ei myöskään tapahtunut vähältä piti -tilanteita eikä venähtäneitä jarrutuksia tai vaarallisia väistöjä.
– Kävin eilen liikkeessä vaihdattamassa renkaat ja ostin autoon samalla myös uudet kesärenkaat 50 prosentin alennuksella, toteaa naisautoilija.
Kuvassa ei ole tapaukseen liittyvää autoa.
Oli viimeinen kerta, kun ostin alelaarista lasten toppahousut.
Väri ja kuosi olivat kivat (his/hers), ja päätöksen sinetöi hinta, 5 e. Mutta ei niillä monta kertaa laskettu mäkeä, kaaduttu pihalla tai ryömitty kinoksessa, kun polvet olivat jo a) hiuki b) puhki. Jaksoin paikata repeämiä viisi kertaa, mutta sen jälkeen meni hermo: päällyskangas on niin ohutta, että kun yhdestä paikasta korjaat, niin seuraavalla reippaalla askeleella repeää kahden millin päästä.
Ei mitään järkeä tehdä lapsille tällaisia vaatteita! Eiväthän ne seisoskele pihan reunalla puntteja varoen tai väistä lunta, jäätä tai kuraa kankaan kestävyyttä miettien. Miten voi kannattaa se, että kiinalaiset ompelevat ohuesta verhokankaasta toppahousuja, joita tuodaan arktisiin olosuhteisiin kertakäyttöön? Millainen äiti ostaa lapselleen tällaiset talvivaatteet?
Jos olisin maksanut näistä normaalihinnan, häpeäisin. Vielä enemmän.
Olen aina suhtautunut parasta ennen -päiväyksiin epäillen. Ostan suurella riemulla oranssilla laputetut elintarvikkeet pois kuleksimasta (joko suoraan lautaselle, jääkaappiin odottamaan tai pakkaseen pantavaksi) ja arvioin ruoan kuntoisuuden ulkonäön, tuoksun/hajun sekä maun perusteella.
Jos Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Sebastian Hielm on sitä mieltä, että ”niin kauan kun tuote ei näytä, haise tai maistu pahalta eikä siinä ole hometta, se on syömäkelpoista”, niin ei voi kansalainen olla muuta kuin samaa mieltä.
Ja tämä kansalainen tekee puoli vuotta kellarissa maanneesta kaalista ja kuukauden jääkaapin perällä piileskelleestä kermaviilistä raikkaan kaalisalaatin, joka voittaa terveellisyydessään ja tuoreessa maussaan toiselta mantereelta tuodut pussipilkotut salaatit. Kylkeen kolmekymppistä makkaraa – nam.
Personal first: seuramatka Kanarian saarille puolihoitohotellikompleksiin.
Olisi paljon sanottavaa. Ja vielä enemmän kysyttävää:
Voin lähteä jutuntekomatkalle sopivan sponsorin löytyessä.
P.S. Voisin myös lanseerata tosissani ”Lähivanhempi lapsineen testaa” -konseptin ja kilpailla Lapsiperhe testaa -blogin kanssa.
Olen ennenkin kehunut talviomenoita: ne ovat hyvän happamia ja säilyvät pitkään. Tänään söin viimeiset viime kesän omenat kellarista pois kuleksimasta. (Ts. laatikosta makaamasta.)
Helmikuun loppupuolella joutui jo heittämään osan omenoista pois, mutta joukossa oli vielä ihan kurantteja kappaleita.
Muoviset säilytyslaatikot ovat mainioita muotteja lumilinnan rakennuspalikoiksi. Usean laatikon ja lapsityövoiman käytöllä saa työpäivän jälkeen aikaiseksi suuremmankin rakennelman, ja homma on huomattavasti kevyempää kuin pallojen pyöritys pitkin pihaa ja niiden nostelu toinen toisensa päälle.
Lumikuutioiden tai -suorakaiteiden käytöllä on sekin hyvä puoli, että pihaansa saa jättikokoisen lumilyhdyn, kun jättää palojen välit tilkitsemättä. Kuusikerroksinen ja kaksimetrinen lyhty on pimeän tulle aika vaikuttava näky jo yhdellä ulkoroihulla!
Edit 20.40: Sitä paitsi lumilyhty muuttaa maiseman täysin oranssiksi pimeällä.
”Luistelu kannattaa aloittaa lapsena hokkareilla”, neuvoo Ylen Olotila. Taitoa voi ruveta harjoittelemaan myös aikuisena, kun omat lapset opettelevat luistelemaan. Ostinkin itselleni hokkarit kirpputorilta kolmella eurolla. Teroitus maksoi vitosen, joten luisteluharrastukseen on tänä talvena satsattu peräti kahdeksan euroa!
Luistelu hokkareilla on erilaista kuin kaunoluistimilla. Niillähän pääsee piikeillä potkuttelemalla eteenpäin, ja samoilla piikeillä saa vauhdin pysähtymään. Hokkareilla taas pitää potkia sivusuuntaan, ja jarruttaa voi joko penkkaan liukumalla, toiseen ihmiseen törmäämällä, kopin seinään kopsahtamalla tai jäähän mätkähtämällä. Vaikeata on myös pitää polvet riittävän koukussa ja perä tarpeeksi pitkällä. Hauskaa harjoittelu kuitenkin on!
Meillä on lähin kenttä lähellä, mutta sinne on viikonloppuisin viisasta ottaa oma kola mukaan. Koulun kentällä jäätilasta kanssamme taistelevat parakit ja kiekkoilijat. Hämeensaaren kenttä on suurin ja hyvin hoidettu*, ja siellä on tilaa harjoitella niitä piiiiiiiitkiä liuuuuuuuukuja. Sitten kun ne oppii.
*Hämeensaaren kenttä on muuten kunnossa, mutta viime viikonloppuna siellä oli sadevesiviemärinkannen kohdalla aukko.
Oliskohan se ollut -79 tai -80, kun edellisen kerran lapikkaat olivat yleisiä? Mulla oli silloin yläasteella sekä lapikkaat että huopatossut, ja kumpiakin jalkineita rakastin: mukavat, käytännölliset ja vielä tajuttoman tyylikkäätkin. (Ja kaikilla muillakin oli samanlaiset, niin kuin digitaalikellot ja Mauri Jormakan tuulipuvut.)
Nyt lapikkaat ja huopikkaat ovat palanneet -yksissä ja samoissa jalkineissa. Maailma on sittenkin hyvä.
Sairio 