Kävin tänä aamuna kaupassa ennen kahdeksaa.
Hyvät puolet:
Huonot puolet:
Kattavasta empiirisestä havainnoinnistani ja objektiivisesta analyysistäni käy kiistatta ilmi, että aamukaupankäynnissä on 100 % enemmän hyötyjä kuin haittoja. Suosittelen.
Tarjouskyselyni jälkeen tontilla on käynyt kolmen kattofirman edustajat, ja olen saanut sähköpostiin kolme ehdotusta korjaustyöstä ja niiden hinnasta.
Tarjoukset eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä katsojilla on ollut hieman erilaiset näkemykset siitä, mitä katolla pitäisi tehdä. Hintahaitari periaatteessa samalle hommalle on silti naurettava: alin tarjous on vajaat neljä tonnia ja korkein yritys yli kympin! Näiden väliin jäävä urakka on sisällöltään erilainen kuin muut eikä edes sitä, mitä olen hakemassa, joten suoritan entten tenttenin kahden vaihtoehdon välillä.
Tällä kierroksella olen saanut erittäin nopeaa ja hyvää palvelua. Kyselyyni on vastattu nopeasti ja edustajat ovat käyneet katolla ja sen alla arvioimassa tilannetta. Minulle on selitetty, missä ongelma on ja miten se pitäisi korjata. Olen täysin vapautuneesti kysellyt tyhmiä kysymyksiä ja oppinut myös uusia sanoja*. Suureksi ilokseni kattoa ei ole tuomittu vaihdettavaksi, vaan jokainen peltiheikki on kehunut materiaalia hyväkuntoiseksi ja ehdottomasti korjaamisen arvoiseksi. (Vanhan ajan kattopelti on kuulemma aivan eri tuote kuin nykypäivän ohuet levyt.) Myyntihenkisimmät ovat myös tarjonneet jalkarännien uusimista ja otsalautojen maalaamista, mutta niitä töitä en ole tarjoukseen pyytänyt.
Ennen valintaa taidan vielä nukkua yön yli ja nähdä unta *kosakoista.
Oli viimeinen kerta, kun ostin alelaarista lasten toppahousut.
Väri ja kuosi olivat kivat (his/hers), ja päätöksen sinetöi hinta, 5 e. Mutta ei niillä monta kertaa laskettu mäkeä, kaaduttu pihalla tai ryömitty kinoksessa, kun polvet olivat jo a) hiuki b) puhki. Jaksoin paikata repeämiä viisi kertaa, mutta sen jälkeen meni hermo: päällyskangas on niin ohutta, että kun yhdestä paikasta korjaat, niin seuraavalla reippaalla askeleella repeää kahden millin päästä.
Ei mitään järkeä tehdä lapsille tällaisia vaatteita! Eiväthän ne seisoskele pihan reunalla puntteja varoen tai väistä lunta, jäätä tai kuraa kankaan kestävyyttä miettien. Miten voi kannattaa se, että kiinalaiset ompelevat ohuesta verhokankaasta toppahousuja, joita tuodaan arktisiin olosuhteisiin kertakäyttöön? Millainen äiti ostaa lapselleen tällaiset talvivaatteet?
Jos olisin maksanut näistä normaalihinnan, häpeäisin. Vielä enemmän.
Olen aina suhtautunut parasta ennen -päiväyksiin epäillen. Ostan suurella riemulla oranssilla laputetut elintarvikkeet pois kuleksimasta (joko suoraan lautaselle, jääkaappiin odottamaan tai pakkaseen pantavaksi) ja arvioin ruoan kuntoisuuden ulkonäön, tuoksun/hajun sekä maun perusteella.
Jos Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Sebastian Hielm on sitä mieltä, että ”niin kauan kun tuote ei näytä, haise tai maistu pahalta eikä siinä ole hometta, se on syömäkelpoista”, niin ei voi kansalainen olla muuta kuin samaa mieltä.
Ja tämä kansalainen tekee puoli vuotta kellarissa maanneesta kaalista ja kuukauden jääkaapin perällä piileskelleestä kermaviilistä raikkaan kaalisalaatin, joka voittaa terveellisyydessään ja tuoreessa maussaan toiselta mantereelta tuodut pussipilkotut salaatit. Kylkeen kolmekymppistä makkaraa – nam.
Sen kerran kun kalapihvejä tai -pullia alkaa paistaa, samoilla käryillä kannattaa tuottaa iso erä. Suunnitellun ylitarjonnan voi laittaa kuistin kautta pakastimeen ja päivän ylijäämän joko lämmittää seuraavana päivänä työpaikkalounaaksi tai syödä parin päivän päästä kylmänä eväänä ennen ulkoilua.
Kylmänä maistuu paljon paremmalta kuin lämmitettynä: otetaan reissari, pannaan kalapihvi ja tartarkastiketta päälle, kansi kiinni ja ääntä kohden. Kyllä jaksaisi tälläisella vaikka hiihtää.
Jos vaan olisi monot, mitkä laittaa jalkaan. Eilisessä urheilukauppakäynnissä oli liikaa liikkuvia osia: teroitettavien luistimien noutoa, huollettavien suksien hakua ja jättöä sekä ostettavia monoja oli liikkeelle liikaa. Kotiin tuli laatikossa yksi oikean kokoinen ja yksi kaksi numeroa liian iso hiihtokenkä. Tänään ei vastaavaa paria liikkeestä enää löytynytkään! Eikä oikean kokoista toista paria, sesonki kun on.
Toivottavasti toinen väärän parin kotiinsa kantanut asiakas huomaa erehdyksensä pian. Täällä on paha mieli ja eväät syöty.
Lähdin päivällä joulupukin asioille Tampereelle. Menomatka konetietä, paluumatka perinnemaisemaa.
Ensimmäinen pysähdys oli Aulangontien Teboililla, jossa huomasin rekisterikilven toisen ruuvin murtuneen ja rekkarin retkottavan paikallaan vain toisesta reunastaan.
Asia korjautui Pirkanhovissa sadan kappaleen nippusidepaketin ja superystävällisen henkilökunnan avulla. On muuten merkittävää, että huoltoasemalta saa huoltoa eikä vaan sveitsinleikettä, keskikaljaa tai muovipussitettuja halkoja.
Toinen pysähdys oli Pirkanmaan johtavassa B-mielisairaalassa eli Ideaparkissa. Ei ollut turha pysähdys, sillä nyt uunissa on valo ja jääkaapissa samoin. (Ja se yksi viimehetken lahjaideakin tuli hoidettua.)
Kolmas toppi tapahtui Amurissa, jossa suoritin vuoden toiseksi hienoimman taskuparkkeerauksena ja taas ilman yleisöä.
Kotimatkalla pysähdyin ihailemaan rauniokirkkoa puolikuun valossa ja sinisessä hetkessä.
Rauniokirkon naapurissa on sisustusliike Keltainen talo. Idyllinen paikka! Ja meidän joulusaunassa sitten pestään uudella joulusaippualla. Ja huomenna ehtinen (ehkä mahdollisesti) vielä tehdä joulusiivouksen jouluntuoksuisella yleispesuaineella.
Ihan hyvin ehtii vielä askarrella joulukortit, jos vaan vastaanottajia on lähempänä seitsemää kuin seitsemääkymmentäviittä.
Ihan hyvin ehtii vielä lähettää joulukortit, se vaan maksaa enemmän kuin viikko sitten.
Ihan hyvin voi myös lähettää ostettuja joulukortteja tai kaivella kätköistä edellisten vuosien jämiä.
Ihan hyvin voi olla myös lähettämättä joulukortteja, mikä jo etukäteen pahoitellen tiedoksi.
Mutta kirje Joulupukille on syytä kirjoittaa ajoissa, vaikka sitä äiti ei postiin muistaisikaan laittaa.
Edellinen puhelin tuli tiensä päähän. Ostin uuden.
Hankinta oli helppo: työkaveri googletti (kiitos, search master) speksieni mukaiset vaihtoehdot noin kolmessa minuutissa, minä tein pikavertailun ja valinnan samassa ajassa. Myös tilaamiseen ja maksamiseen kului suunnilleen saman verran.
Puhelin tuli postiin parissa päivässä.
Aiempien käyttöönottokokemusten perusteella oletin asetusten vievän A) kauan B) hermot. Ei: illalla luuri lataukseen ja aamulla sim-kortti sisään. Muutama näpäyttely eli mm. kielen, kellonajan ja operaattorin valinta, kirjautuminen Google-tiliin ja tarpeellisten sovellusten lataus Play-kaupasta. Valmis! Kaikki puhelinnumerot paikoillaan ja tapaamiset allakassa, multimedia menee ja tulee, soitto soi ja laulu kanssa. Ja postausta pukkaa!
Ammattitaitoisten tekijöiden löytäminen on oma taiteenlajinsa:
Googlesta kyllä löytyy remonttifirmaa ja -reiskaa, mutta monet osoittautuvat -urpoiksi. Hakuammunta saattaa sentään tuottaa tulostakin.
Tuttujen suosituksia ja kokemuksia kyselee jatkuvasti ja koettaa tunkea itsensä halutun tekijän työjonoon. Harmi vaan, että ammatilainen, joka tulee paikalle ja tekee työnsä sovitusti, on maakunnan kysytyin henkilö ja kalenteri on täynnä pitkälle ensi vuoteen.
Joskus onnistaa: tänään annoin talon avaimet rakennusmestarille, joka on oman lapseni entisen luokkakaverin isän veljen firmassa töissä. Sitä kautta pitäisi löytyä rakennusmiesten lisäksi myös putkari, joka tulisi viimeistelemään edellisen yrittäjän työtä.
Wish me luck.
Taidan olla ihan naiivi? Kuvittelen, että kun mies sanoo soittavansa, se soittaa. Varsinkin kun sille lupaa vielä maksaa.
Kaksi tuoretta esimerkkiä:
Pitäkää tunkkinne, pihtinne, kirveenne, vatupassinne, kaivurinne ja tulityökorttinne. Miten teidät saa kiinnostumaan? Olisko se se perinteinen ”Mennäänkö meille, mulla on viinaa”?
Sairio 